Atooppinen ihottuma on krooninen, kutiseva tulehduksellinen ihotauti. Se on yksi tavallisimpia ihosairauksia ja sitä sairastaa ainakin jossain elämänvaiheessa jopa 25-30% aikuisista. Atooppinen ihottuma on osittain perinnöllistä ja se puhkeaa usein jo alle 2 vuoden iässä. Joskus varhain alkanut ihottuma paranee muutaman vuoden kuluessa, mutta toisilla se jatkuu aikuisikään asti. Atooppisen ihottuman tärkein oire on kutina, minkä lisäksi iho kuivuu, punoittaa ja on ärtynyt.
Vaikka atooppinen ihottuma oireileekin iholla, sen vaikutus on usein hyvinkin kokonaisvaltainen. Monesti ihon kutina on pahimmillaan yöaikaan, jolloin se vaikuttaa uneen heikentävästi ja voi aiheuttaa levottomia öitä ja unettomuutta. Atooppisella ihottumalla on lisäksi merkittävästi vaikutusta itsetuntoon, mielialaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Seurauksena voi olla esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden välttelyä, mikä yhdessä unenpuutteen kanssa heikentää merkittävästi elämänlaatua ja jaksamista.
Hoitovinkit atooppiselle iholle
Atooppisen ihottuman hoito on oireenmukaista. Kortisonivoiteet (paikalliskortikosteroidit) ovat atooppisen ihottuman ensisijaiset lääkkeet. Tämän lisäksi säännöllinen, päivittäinen rasvaus kuuluu atooppisen ihon hoitoon. Perusvoiteiden hyödyt perustuvat niiden kykyyn kosteuttaa ihoa, tukea ja vahvistaa ihon luontaisen läpäisyesteen toimintaa sekä vähentää oireita, kuten kutinaa ja kuivuutta.
- Tee ihon rasvauksesta päivittäinen rutiini, myös silloin, kun iho on paremmassa kunnossa.
- Atooppisen ihon hoidossa usein vähemmän on enemmän. Valitse ihonhoitotuotteita, jotka vahvistavat ihon suojaa ja sisältävät mahdollisimman vähän ihoa aktivoivia ainesosia.
- Vältä ihon mekaanista rasitusta, kuten voimakasta hankausta - taputtele iho suihkun jälkeen kuivaksi pyyhkeellä.
- Levitä voide kostealle iholle puhtain käsin. Paras aika levittää perusvoidetta on heti kylvyn tai suihkun jälkeen, jolloin iho on vielä hieman kostea. Tämä auttaa kosteutta pysymään ihossa.
- Kiinnitä huomiota voiteiden lisäksi myös pesutuotteiden valintaan. Öljymäiset ja voidemaiset puhdistustuotteet ovat usein kaikkein hellävaraisimpia.
Atooppinen ihottuma lapsella
Tyypillisiä ihottuma-alueita lapsilla ovat posket, raajat ja taipeet. Lapsen atooppisen ihon hoidossa perusvoiteiden säännöllinen käyttö on keskeisessä roolissa. Jos perusrasvauksesta huolimatta esiintyy ihottumia, käytetään ihottuma-alueille jaksoittain lääkärin määräämiä lääkevoiteita.
Erityisesti kuivaihoisen tai atooppisesta ihottumasta kärsivän lapsen kohdalla ihon rasvaamisesta kannattaa tehdä mahdollisimman miellyttävä rutiini, sillä rasvauskertoja pitäisi olla 1-2 kertaa päivässä. Lapsen iholle kannattaa valita perusvoide, joka ei aiheuta kirvelyä ja joka imeytyy nopeasti. Iho kannattaa rasvata mahdollisimman pian kylvyn tai suihkun jälkeen, jotta se ei pääse kuivumaan.
Tuotevinkit atooppisen ihottuman hoitoon
Atooppisen ihon hoito lähtee päivittäisestä rasvauksesta. Atooppisesta ihottumasta kärsivän on tärkeä löytää juuri itselle sopiva voide, jotta ihon päivittäinen rasvaus olisi mahdollisimman miellyttävää. Oletko jo kokeillut jotain näistä?
Atopik Sensitive Perusvoide on rauhoittavaa kauraa ja prebiootteja sisältävä voide. Hyvin imeytyvä hajusteeton perusvoide sopii sekä kasvoille että vartalolle koko perheen käyttöön. Plussaa siitä, että tuote on valmistettu Suomessa!
A-Derma Exomega Allergo Emollient Balm on steriilin pakkauksensa ansiosta säilöntäaineeton ja sen rauhoittava ja ravitseva koostumus lievittää ihon ärsytystä ja kutinaa.
Miniderm Duo on tehokas ja hellävarainen vaihtoehto erityisesti pikkuiselle atoopikolle. Se sisältää 2 % karbamidia, jolloin se vahvistaa ihon läpäisyestettä, mutta ei kirvele lapsen herkällä iholla.
Hellävarainen puhdistustuote ei heikennä ihon omaa suojaa. Tutustu näihin atooppista ihoa helliviin puhdistustuotteisiin.
Bepanthol SensiWash pesuneste on kehitetty ylläpitämään ihon omaa suojamuuria, se sisältää mm. Ihoa vahvistavia prebiootteja sekä pantenolia (B5), joka tukee ihon omaa uusiutumista.
La Roche-Posay Lipikar Syndet AP+ on voidemainen pesuneste, joka rauhoittaa ihoärsytystä ja lievittää kutinaa jo pesuvaiheessa.
Avene Xeracalm A.D Cleansing Oil on ihanan täyteläinen pesuöljy, joka on kehitetty erityisesti atooppisen ihon tarpeisiin. Se jättää ihon pehmeäksi - voi käyttää myös vauvojen kylpyveteen.
Valitse kasvojen hoitoon hellävaraiset ja ihoa rauhoittavat tuotteet.
Atopik Sensitive-linja on kokonaisuudessaan hyvä tuotelinja atooppiselle iholle. Hajusteettomat tuotteet sisältävät kaikki rauhoittavaa ja ihoidenttistä kauraa sekä muita atooppisen ihon tarpeisiin sopivia raaka-aineita. Tuotelinjasta löytyy kaikki tarvittavat tuotteet puhdistuksesta kasvovoiteeseen ja silmänympärystuotteeseen.
Favora Täyteläinen Hoitovoide on erinomainen täsmävinkki etenkin silloin, kun iho tuntuu erittäin kuivalta. Kasvovoide on nimensä mukaisesti täyteläinen ja se sisältää mm. ravitsevaa sheavoita ja ärtynyttä ihoa vahvistavaa madekassosidia.
NOBE Forest Drops® Microbiome Booster on ihon mikrobiomin hyvinvointia tukevat tehotipat, jotka sisältävät korkean pitoisuuden innovatiivista Re-Connecting Nature® -metsämikrobiuutetta. Se on tarkoitettu sekoitettavaksi mihin tahansa omaan voiteeseen, kasvoille riittää 1-2 pisaraa, vartalolle 2-3 pisaraa.
Ihottuman paikallishoito ja SOS-tuotteet kutinalle
Monilla atooppinen ihottuma esiintyy silmänympärysalueella ja silmäluomilla, joissa voi esiintyä voimakastakin punoitusta ja turvotusta. Avene Soothing Eye Contour Cream on monelle atoopikolle tuttu suosikkituote, joka rauhoittaa ja vahvistaa ärtynyttä ihoa, mutta ohuen koostumuksen ansiosta ei turvota ihoa. Yhdistä silmänympärysvoiteeseen rauhoittava ja kosteuttava Avene Thermal Spring- lähdevesisuihke parhaan lopputuloksen saamiseksi.
ACO Repair Cream on korjaava hoitovoide, jota voi käyttää monipuolisesti ärtyneille ihoalueille niin kasvoilla kuin vartalolla. Voide sisältää keramideja, pantenolia ja kasviöljyjä ja jättää iholle kevyesti suojaavan kerroksen.
Eucerin AtoControl Acute Care Cream on tehovoide, joka on kehitetty erityisesti hillitsemään ihon kutinaa ja raapimisen tarvetta aistitasolla. Rauhoittavia, viilentäviä ja antibakteerisia ainesosia sisältävä voiteen on osoitettu tukevan unta ja parantavan elämänlaatua sen ihoärsytystä rauhoittavien ominaisuuksien vuoksi.
Ihanaa syksyä!