{"title":"B-vitamiinit","description":"Tiamiinilla (B1-vitamiini) on keskeinen merkitys hiilihydraattien aineenvaihdunnassa sekä lihasten ja hermoston toiminnassa. Tiamiinin puutosta esiintyy enimmäkseen alkoholisteilla. Puutosoireina on ruokahaluttomuus, väsymys, lihasheikkous ja hermostovauriot. Hyviä tiamiinin lähteitä ovat sianliha, täysjyvävilja ja pavut.\n\nRiboflaviini (B2-vitamiini) toimii koentsyyminä hapetus-pelkistysreaktioissa sekä rasvahappojen hajotuksessa ja synteesissä. Puutosoireet ilmenevät mm. suupielten haavaumina sekä nenän ja suunalueen ihottumina. Hyviä riboflaviinin lähteitä ovat maitotuotteet, liha ja pavut.\n\nNiasiini (nikotiinihappo, nikotiiniamidi) osallistuu hiilihydraattien, rasvojen ja valkuaisaineiden aineenvaihduntaan ja toimii soluja suojaavana tekijänä. Niasiinin puutostauti, pellagra, on Suomessa harvinainen. Sitä tavataan lähinnä vain kehitysmaissa, joissa niasiinin ja proteiinin saanti on erityisen niukkaa. Vaikean puutoksen oireita ovat ihottuma, ripuli, masennus sekä henkinen tylsistyminen. Tärkeimpiä lähteitä ovat liha-, vilja- ja maitovalmisteet.     \n\nPantoteenihappo (B5-vitamiini) osallistuu hiilihydraattien, valkuaisaineiden ja rasvojen aineenvaihduntaan. Se vaikuttaa mm. ihon ja hermoston toimintaan. Ihmisillä ei ole todettu pantoteenihapon puutteeseen viittaavia oireita tai sairauksia. Sitä saadaan lähes kaikista elintarvikkeista. Lisäksi suolistobakteerit kykenevät tuottamaan pantoteenihappoa.\n\nB6-vitamiini (pyridoksiini, pyridoksaali, pyridoksamiini) osallistuu mm. proteiinien, hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan. Puutostilat ovat harvinaisia. Pyridoksiinin puutteeseen liittyy luuston ja hermoston häiriöitä. Hyviä lähteitä ovat sianliha, kala, siipikarja ja täysjyväviljat.\n\nB12-vitamiini (kobalamiini) osallistuu elimistön proteiini-, rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihduntaan. B12-vitamiinia esiintyy pelkästään eläinkunnan tuotteissa. Hyviä lähteitä ovat mm. maksa-, kala-, liha- ja maitotuotteet. Kobalamiinin tarvetta lisää mm. tiukka kasvisruokavalio. Kobolamiini tarvitsee vatsasta erittyvää sisäistä tekijää imeytyäkseen. Puutostilat kehittyvät kuitenkin hitaasti elimistön suurten varastojen vuoksi. Kobalamiinin puutos saa aikaan mm. anemiaa ja hermosto-oireita.\n\nFoolihappo (folaatti) osallistuu aminohappojen ja nukleiinihappojen aineenvaihduntaan. \nFoolihapon tarvetta lisäävät mm. yksipuolinen ruokavalio, raskaus ja imetys ja keliakia.  \nPuutos ilmenee anemiana. Hyviä foolihapon lähteitä ovat tuoreet kasvikset, hedelmät ja marjat, pavut, täysjyvävilja sekä maksa. \n\n","products":[{"product_id":"betolvex-strong","title":"Betolvex Strong 1,25 mg B12-vitamiini - eri kokoja","description":"\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eBetolvex Strong 1,25 mg B12-vitamiini muistin ja jaksamisen tueksi.\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eBetolvex Strong 1,25 mg on vahva B12-vitamiinivalmiste. B 12-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa ja B1-vitamiini edistää normaaleja psykologisia toimintoja. Foolihappo ja B6-vitamiini auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. Nieltävä kapseli.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e1 kapseli päivässä\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eKoostumus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eVaikuttavat aineet:\u003cstrong\u003e \u003c\/strong\u003esyanokobalamiini (B12), foolihappo (B9), tiamiini (B1), pyridoksiini (B6), niasiini (B3) ja biotiini (B8).\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eMuut aineet:\u003cstrong\u003e \u003c\/strong\u003eMaltodekstriini, mannitoli, gelatiini, magnesiumstearaatti, kolloidinen vedetön piidioksidi, titaanidioksidi, mustaväriaine (E904, E172, E1520, E527, E525).\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eÄlä käytä, jos olet allerginen jollekin valmisteen ainesosalle.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cspan\u003eRavintolisä ei korvaa tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Ohjeenmukaista annosta ei saa ylittää.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eRaskaus ja imetys:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eValmistetta voi käyttää myös raskauden ja imetyksen aikana.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eTeva Finland Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 kaps","offer_id":17265637720179,"sku":"2104370","price":10.1,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"90 kaps","offer_id":17265637752947,"sku":"2104529","price":26.6,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/image_0_6.png?v=1778071143"},{"product_id":"betolvex","title":"Betolvex 1 mg B12-vitamiini -eri kokoja","description":"\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003e\u003c\/strong\u003eBetolvex 1 mg B12-vitamiini muistin tueksi.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eBetolvexin sisältämä B12-vitamiin ylläpitää hermoston normaalia toimintaa ja normaaleja psykologisia toimintoja. Pienikokoinen nieltävä tabletti.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMuisti vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. B12-vitamiin puutos voi aiheuttaa muistin heikentymistä ja keskittymisvaikeuksia. Lisäksi B12-vitamiin puutos voi aiheuttaa kognitiivisten kykyjen heikentymistä. Matala B12-vitamiininpitoisuus voi olla yhteydessä myös lisääntyneeseen muistihäiriöiden riskiin.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e1 tabletti päivässä\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eKoostumus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eVaikuttava aine:\u003cstrong\u003e \u003c\/strong\u003esyanokobalamiini (B12-vitamiini)\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eMuut aineet: mannitoli, mikrokiteinen selluloosa, esigelatinoitu maissitärkkelys, magnesiumstearaatti, kolloidinen vedetön piidioksidi.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eÄlä käytä, jos olet allerginen jollekin valmisteen ainesosalle.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eRavintolisä ei korvaa tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Ohjeenmukaista annosta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 36pt; margin-right: 0cm;\"\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eRaskaus ja imetys: \u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eValmistetta voi käyttää myös raskauden ja imetyksen aikana.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003eTeva Finland Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"50 tabl","offer_id":17265639325811,"sku":"2103927","price":13.05,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"100 tabl","offer_id":17265639489651,"sku":"2104073","price":22.8,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"150 tabl","offer_id":17265639587955,"sku":"2104222","price":28.05,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/image_0_4.png?v=1778070760"},{"product_id":"beko-strong-b12-foolihappo-b6","title":"Beko Strong B12+foolihappo+B6 nieltävä tabletti - eri kokoja","description":"\u003cp\u003eBeko Strong B12+foolihappo+B6 on pienikokoinen, helposti nieltävä B12-vitamiinitabletti, joka sisältää myös foolihappoa ja B6-vitamiinia. \u003cspan\u003eB12-vitamiinin tarve voi korostua muun muassa ikääntyvillä, vegaaneilla sekä suoliston alueen imeytymishäiriöissä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLaktoositon (maidoton), hiivaton, gluteeniton, sokeriton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eEi sisällä eläinperäisiä ainesosia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eValmistettu Suomessa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVain aikuisille 1 tabl\/vrk niellään riittävän nesteen kera.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eVaikuttavat aineet:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eB12-vitamiini 1 mg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eB6 -vitamiini 20 mg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eFoolihappo 400 µg\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTäyteaine (mikrokiteinen selluloosa, hydroksipropyylimetyyliselluloosa), pyridoksiinihydrokloridi, paakkuuntumisen estoaine (rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi), väri (titaanidioksidi), pintakäsittelyaine (glyseroli), syanokobalamiinivalmiste, pteroyylimonoglutamiinihappo.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 tabl","offer_id":17266156339315,"sku":"9273140","price":18.71,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"150 tabl","offer_id":18127372157043,"sku":"9280081","price":22.46,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/bekostrongb12foolihappob6100tabl.jpg?v=1594293723"},{"product_id":"boost-b12-1200mikrog-suihke","title":"Nordic Health Boost B12-vitamiini 1200 mikrog suihke","description":"\u003cp\u003e\u003cspan\u003eSuun limakalvolle suihkautettava B12-vitamiinivalmiste. Luonnollinen aprikoosin maku. Makeutettu hammasystävällisellä ksylitolilla.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAktiiviset ainesosat\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePäiväannos neljä suihkausta sisältää B12-vitamiinia 1200 mikrog, kromia 40 mikrog ja vihreätä teetä 0,5 mg. Tuote on makeutettu ksylitolilla ja se on aprikoosin makuinen.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003e\u003cb\u003eKoostumus\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVesi, ksylitoli, hapettumisenestoaine (luontainen sitruunahappo), aprikoosiaromi, metyylikobalamiini, säilöntäaine (luontainen kaliumsorbaatti), vihreä tee -uute, kromi(III)kloridi.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eHuolehdithan että korkki on hyvin kiinni.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSuuttimen tukkeutuessa saat sen auki, kun huuhtelet sitä kuuman veden alla.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSäilytys huoneenlämmössä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMidsona Finland Oy\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"25 ml","offer_id":17266955583603,"sku":"9292676","price":22.4,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/nordichealthB12Boost.jpg?v=1651325534"},{"product_id":"bethover-b12-foolihappo","title":"Bethover B12-vitamiini+foolihappo - eri kokoja","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBethover B12-vitamiini+foolihappo on mansikanmakuinen imeskelytabletti päivittäisen B12-vitamiinin ja foolihapon saannin turvaamiseen ja muistin tueksi. Yhdessä nämä vitamiinit suojaavat aivoja ja hermostoa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMaidoton, laktoositon, hiivaton ja sokeriton. Ei sisällä säilöntäaineita. Ei sisällä gluteenipitoisen viljan ainesosia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 imeskelytabletti päivässä. Ohjeen mukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003cbr\u003eB12-vitamiinia 1 mg\u003cbr\u003eFoolihappoa 300 mikrog.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMakeutusaineet (sorbitoli, ksylitoli), maltodekstriini (maissista), happo (sitruunahappo), paakkuuntumisenestoaine (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat), B12-vitamiini (syanokobalamiini), foolihappo, luontainen mansikka-aromi, stabilointiaine (arabikumi).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOy Verman Ab\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"150 purutabl Huom! Päiväys 31.10.2026","offer_id":17267010535539,"sku":"2398550","price":13.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"50 purutabl","offer_id":17444217520243,"sku":"2374593","price":14.95,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"100 purutabl","offer_id":17444219617395,"sku":"2374742","price":24.45,"currency_code":"EUR","in_stock":false}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/bethoverb12foolihappo50purutabl.png?v=1597738035"},{"product_id":"vita-b12-foolihappo-n100","title":"Vita-B12 + Foolihappo 100 kpl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiinia ja foolihappoa sisältävä spearmintin makuinen imeskelytabletti. Ei sisällä laktoosia, gluteenia eikä eläinperäisiä ainesosia. Sopii vegaaneille.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille 1 tabletti päivässä. Tabletti imeskellään hitaasti ja annetaan tabletin sulaa suussa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12- vitmiini 1 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eFoolihappo 400 mikrog.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMakeutusaine (ksylitoli), emulgointiane (rasvahappojen magnesiumsuolat), syanokobalamiini (B12-vitamiini), spearmint-aromi, pteroyylimonoglutamiinihappo (foolihappo)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVitabalans Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 tabl","offer_id":17268438237299,"sku":"9237236","price":19.95,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Vita-B12-folic-acid_N100_FI_package_13006-2.jpg?v=1771932125"},{"product_id":"bethover-neuro","title":"Bethover Neuro 100 kapselia","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-, B6- ja B12-vitamiinia sisältävä kapselivalmiste.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLaktoositon, maidoton, gluteeniton, hiivaton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eKäyttöohje:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 kapseli päivässä\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eVuorokausiannos (1 kapseli) sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-vitamiini 150 mg\u003cbr\u003eB6-vitamiini 25 mg\u003cbr\u003eB12-vitamiini 300 µg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTiamiini, liivate, pyridoksiini, täyteaineet (mikrokiteinen selluloosa, dikalsiumfosfaatti), paakkuuntumisenestoaineet (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi), väri (titaanidioksidi), syankoblamiini\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeen mukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOy Verman Ab\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"100 kaps","offer_id":17269347188851,"sku":"2112290","price":16.0,"currency_code":"EUR","in_stock":false}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/bethoverneuro100.png?v=1637781530"},{"product_id":"beko-strong-b12-od-1mg","title":"BEKO STRONG B12 1MG purutabletti 100 \/ 150 kpl","description":"\u003cp\u003eSuussa hajoava, vahva B12-vitamiinitabletti. Miellyttävä suutuntuma ja aito mansikan maku.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003ePienikokoinen tabletti ei sisällä laktoosia tai muita maidon aineosia, hiivaa tai gluteenia. Makeutettu mannitolilla. Sisältää vain luonnollisia väri - ja aromiaineita. Ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eKäyttöohje:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVain aikuisille 1 tabletti vuorokaudessa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eVaikuttavat aineet:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eB12-vitamiini 1 mg\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMakeutusaine (mannitoli), täyteaine (silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa), syanokobalamiini, paakkuuntumisenestoaine (rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi), luontainen aromi (mansikka), väri (punajuuriväri)\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVain aikuisille. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeen mukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 KPL","offer_id":17269516992627,"sku":"9254088","price":15.98,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"150 KPL","offer_id":17269517025395,"sku":"9251877","price":21.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/beko_strongb12.jpg?v=1634111110"},{"product_id":"beko-strong-b12-1mg","title":"BEKO STRONG B12 1MG Nieltävä tabletti 100 \/ 150 kpl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVahva B12-vitamiinitabletti . Erittäin pienikokoinen ja helposti nieltävä tabletti.  Sopii myös vegaaneille sillä ei sisällä eläinperäisiä aineosia. Ei sisällä laktoosia tai maidon aineosia, gluteenia, hiivaa, sokeria, soijaa tai liivatetta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille 1 tabletti vuorokaudessa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12 vitamiini  1 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAinesosat: \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSyanokobalamiinivalmiste, vastaten 1000µg B12-vitamiinia. Täyteaineet: (mikrokiteinen selluloosa, hydroksipropyylimetyyliselluloosa) Paakkuuntumisenestoaine:(rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi) Väri: (titaanidioksidi, mustaporkkanamehujauhe) Pintakäsittelyaine: (glyseroli) Happamuudensäätöaine:(sitruunahappo)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrionPharma\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 TABL","offer_id":17270239330419,"sku":"9253978","price":15.98,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"150 TABL","offer_id":17270239363187,"sku":"9251866","price":21.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/BekoStrong_B12-vitamiini_100tblnieltava.jpg?v=1634111895"},{"product_id":"foliren-400-mikrog","title":"Foliren 400 mikrog","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eFoliren on foolihappoa sisältävä laktoositon ja gluteeniton nieltävä tabletti.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eEi sisällä eläinperäisiä ainesosia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e400 mikrog. foolihappoa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTäyteaine (mikrokiteinen selluloosa, maissitärkkelys), pintakäsittelyaine (rasvahappojen magnesiumsuolat), paakkuuntumisenestoaine (talkki), foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"100 tabl","offer_id":17272323309683,"sku":"2073450","price":9.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/foliren400mikrog100tabl.png?v=1598945869"},{"product_id":"vita-b12-1000-mikrog","title":"VITA B12 1 mg imeskelytabletti","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSpearmintinmakuinen B12-imeskelytabletti.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, jota saadaan riittävästi vain eläinkunnan tuotteista kuten lihasta, kalasta, munasta ja maidosta.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiini on välttämätön terveydelle, psyykkiselle hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Sitä tarvitaan elimistössä edistämään normaalia energia-aineenvaihduntaa ja se auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. B12-vitamiini yhdessä folaatin kanssa edistää veren muodostusta. B12-vitamiini edistää myös hermoston normaalia toimintaa ja normaaleja psykologisia toimintoja ja siten B12-vitamiini onkin tärkeä muistille.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiinin tarpeeseen vaikuttavat mm. tiukka vegaaniruokavalio ja joidenkin lääkkeiden käyttö.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiini imeytyy myös suun limakalvolta hyvin, varsinkin jos tabletin vitamiinipitoisuus on korkea.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMakeutusaineena ksylitoli. Ei sisällä laktoosia, gluteenia. Ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille 1 tabletti päivässä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttö\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVita B12-imeskelytabletti kannattaa imeskellä hitaasti ja antaa tabletin sulaa suussa maksimaalisen suun limakalvolta imeytymisen varmistamiseksi.\u003cbr\u003e\u003cbr\u003e\u003cbr\u003e\u003cb\u003eVaikuttavat ainesosat\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eB12-vitamiinia 1000 µg\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003cb\u003eKoostumus\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMakeutusaine (ksylitoli), kiillotusaine (rasvahappojen magnesiumsuolat), syanokobalamiini, spearmint-aromi.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVitabalans Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Vitabalans","offers":[{"title":"100 fol","offer_id":17272370331763,"sku":"9217876","price":18.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Vita-B12_N100_FI_package_13000-2.jpg?v=1771931031"},{"product_id":"beko-strong-orion","title":"Beko Strong Orion - eri kokoja","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBeko Strong Orion on vahva ja monipuolinen B-vitamiinivalmiste, joka sisältää kaikkia tarvittavia B-ryhmän vitamiineja.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLaktoositon, gluteeniton, hiivaton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-vitamiini 15 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB2-vitamiini 15 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB3-vitamiini 50 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB5-vitamiini 25 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB6-vitamiini 20 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiini 0,01 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBiotiini 0,10 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eFoolihappo 0,40 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAinesosat\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTäyteaine (mikrokiteinen selluloosa, dikalsiumfosfaatti), nikotiiniamidi, kalsium-D-pantotenaatti, pyridoksiinihydrokloridi, pintakäsittelyaine (talkki, rasvahappojen magnesiumsuolat, hydroksipropyylimetyyliselluloosa, sellakka, sakkaroosi, polyvinyylipyrrolidoni, polysorbaatti 80, glyseroli), tiamiinimononitraatti, riboflaviini, syanokobalamiini, paakkuuntumisenestoaine (piidioksidi), väriaine (titaanidioksidi, keltainen rautaoksidi), foolihappo, D-biotiini, hapettumisenestoaine (trinatriumsitraatti)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 tabl","offer_id":17273198280819,"sku":"9252603","price":11.78,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"200 tabl","offer_id":17273198313587,"sku":"9280125","price":17.93,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/beko-strong-orion-17273198280819-1.jpg?v=1569370899"},{"product_id":"vita-b2-3mg-1","title":"Vita-B2 3 mg 100 tablettia","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVahva B2-valmiste päivittäiseen käyttöön.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eEi sisällä sokeria, laktoosia, gluteenia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePakkaus sisältää 100 tablettia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttö:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille 2 tablettia 3 kertaa päivässä nieltynä veden kanssa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eVuorokausiannos 6 tablettia sisältää: \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB2-vitamiinia (riboflaviinia) 18 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAinesosat: Täyteaine: mikrokiteinen selluloosa, esigelatinoitu tärkkelys. Riboflaviini. Rasvahapot: steariinihappo. Paakkuuntumisen estoaine: piidioksidi.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVitabalans Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Vitabalans","offers":[{"title":"100 tabl","offer_id":17274373800051,"sku":"9206997","price":6.95,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/vita-b2-3mg-1-1.jpg?v=1557223803"},{"product_id":"bio-folin-400-mikrog","title":"Bio-Folin 400 mikrog","description":"\u003cp\u003e Bio-Folin 400g on foolihappoa sisältävä ravintolisä ennen raskautta ja raskauden aikana. Bio-Folin sisältää 400 μg foolihappoa eli folaattia, joka edistää kudosten kasvua raskauden aikana ja osallistuu solujen jakautumisprosessiin. Folaatti auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eVaikuttavat aineet:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eFoolihappo 400 mikrog.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAinesosat\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTäyteaine (mikrokiteinen selluloosa) maltodekstriini, paakkuuntumisenestoaine (talkki), pintakäsittelyaine (talkki, hydroksipropyylimetyyliselluloosa), väri (riboflaviini), paakkuuntumisenestoaine (rasvahappojen magnesiumsuolat), väri (titaanidioksidi), pteroyylimonoglutamiinihappo (foolihappo).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePharma Nord\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"180 tabl","offer_id":17276880912499,"sku":"1946722","price":12.7,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/bio-folin400mikrog.png?v=1597742007"},{"product_id":"multivita-beko-long","title":"Multivita Beko Long - 200 tabl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eIhminen tarvitsee B-vitamiineja päivittäin. Muun muassa stressi, fyysinen rasitus ja runsas alkoholinkäyttö lisää B-vitamiinin tarvetta. Multivita Beko Long on pitkävaikutteinen, 8 eri B-vitamiinia sisältävä tuote.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLaktoositon, gluteeniton, hiivaton ja sokeriton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePakkaus sisältää 200 depottablettia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä veden kera.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003e Päiväannos 1 depottabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-vitamiini 35 mg, B2-vitamiini 35 mg, Niasiini (B3) 35 mg, Pantoteenihappo (B5) 35 mg, B6-vitamiini 25 mg, B12-vitamiini 10 mikrog., foolihappo 600 mikrog., D-biotiini 150 mikrog.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"200 depottabl","offer_id":17277684777075,"sku":"9252581","price":18.26,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Multivita_BekoLong_200tbl_RGB_Web.jpg?v=1744022221"},{"product_id":"multi-b-strong","title":"MULTI-B STRONG - useita eri kokoja","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB-vitamiinit ovat välttämättömiä terveydelle, psyykkiselle hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Niitä tarvitaan elimistössä edistämään normaalia aineenvaihduntaa (B1, B2, B3, B5, B6, B12 ja biotiini), jossa muodostuu elimistön tarvitsemaa energiaa ja elintärkeitä yhdisteitä. Lähes kaikki B-vitamiinit (B1, B2, B3, B5, B6, B12) edistävät hermoston normaalia toimintaa, ja osa edistää myös normaaleja psykologisia toimintoja (B1, B3, B6, B12).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB-vitamiinit (B2, B3, B6, B5, B12) auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB-vitamiinien tarvetta lisää yksipuolinen ruokavalio, tietyt lääkkeet,  kova kuntoilu, laihduttaminen, raskaus ja imetys, sairaus- ja toipilasaika, nopea kasvu, stressi, tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja ehkäisypillereiden käyttö.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKäyttö:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille 1 tabletti 1-2 kertaa päivässä nieltynä veden kanssa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003e \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eVuorokausiannos 1-2 tablettia sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-vitamiinia (tiamiinia) 15-30 mg, B2-vitamiinia (riboflaviinia) 15-30 mg, B3-vitamiinia (niasiinia) 50-100 mg, B5-vitamiinia (pantoteenihappoa) 25-50 mg, B6-vitamiinia (pyridoksiini)a 10-20 mg, B12-vitamiinia 10-20 µg, Biotiinia 150-300 µg.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVitabalans Oy\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e","brand":"Vitabalans","offers":[{"title":"50 TABL","offer_id":17277794418803,"sku":"9208339","price":6.3,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"100 TABL","offer_id":17277794451571,"sku":"9208350","price":11.4,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"200 TABL","offer_id":17277794484339,"sku":"9100180","price":18.6,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/multi-b-strong-1.jpg?v=1557211122"},{"product_id":"multi-b-vita","title":"MULTI B-VITA 140 tabl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRuokailutottumukset ja ruokavalio vaikuttavat merkitsevästi ravitsemustilaan. Lisäksi sairaus- ja toipilasvaiheiden sekä laihdutuksen aikana varsinkin suojaravinteiden saanti voi olla puutteellista. Suomalaisilla esim. foolihapon ja D-vitamiinin saanti ei ole riittävää ravitsemussuosituksiin nähden (Finravinto-tutkimus 2007, THL).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMulti\u003c\/span\u003e B-Vita on vitamiinivalmiste, jossa on kaikki tärkeät B-vitamiinit suositusten mukaisesti yhdessä tabletissa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB-vitamiinit ovat välttämättömiä terveydelle, psyykkiselle hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Niitä tarvitaan elimistössä edistämään normaalia aineenvaihduntaa (B1, B2, B3, B5, B6, B12 ja biotiini), jossa muodostuu elimistön tarvitsemaa energiaa ja elintärkeitä yhdisteitä. B12-vitamiini ja foolihappo edistävät veren ja punasolujen muodostusta.  Osa B-vitamiineista (B1, B2, B3, B5, B6, B12) edistää hermoston normaalia toimintaa ja osa edistää myös normaaleja psykologisia toimintoja (B1, B3, B6, B12).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB-vitamiinit (B2, B3, B6, B5, B12, folaatti) auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB-vitamiinien tarpeeseen vaikuttavat mm. yksipuolinen ravinto, kova kuntoilu, laihduttaminen, raskaus ja imetys, sairaus- ja toipilasaika, nopea kasvu, stressi, tupakointi ja e-pillereiden käyttö.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eEi sisällä sokeria, laktoosia, gluteenia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä veden kanssa nautittuna.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eKoostumus\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eB1-vitamiinia 1,4 mg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eB2-vitamiinia 1,6 mg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eB3-vitamiinia 18 mg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eB6-vitamiinia 2,2 mg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eB12-vitamiinia 3 µg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eB5-vitamiinia (pantoteenihappo) 6 mg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eBiotiinia 50 µg\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eFoolihappoa (folaatti) 300 µg\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e Täyteaineet (E 460, E 450), tärkkelys, nikotiiniamidi, kalsium-d-pantotenaatti, syanokobalamiini, pyridoksiinihydrokloridi,  emulgointiaine (E 470b), tiamiinihydrokloridi, riboflaviini,  paakkuuntumisenestoaine (E 551), pteroyylimonoglutamiinihappo,  d-biotiini.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei tule ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVitabalans\u003c\/p\u003e","brand":"Vitabalans","offers":[{"title":"140 KPL","offer_id":17279105990771,"sku":"9104148","price":10.1,"currency_code":"EUR","in_stock":false}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/multi-b-vita-1.jpg?v=1557211108"},{"product_id":"vita-b6-200-mg","title":"VITA-B6 200 mg 50 tablettia","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVITA-B6 -tabletteja käytetään pyridoksiinin puutteen ehkäisyyn ja hoitoon. B6-vitamiini eli pyridoksiini on vesiliukoinen vitamiini, jolla on monia tehtäviä elimistössä. Se osallistuu mm. välittäjäaineiden ja aminohappojen muodostukseen. Pyridoksiinin päivittäinen saantisuositus (RDA) on n.1,3 mg, raskaana olevilla ja imettävillä 2,0 mg. Alle 15-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin ohjeen mukaan.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostelu\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eAikuisille ja yli 15- vuotiaille ½-1 tablettia kerran päivässä\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eErityisesti huomioitavaa \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eSuurten annosten pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa hermostollisia oireita, kuten mm. puutumista ja lihasheikkoutta\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eJos sinulla on muita sairauksia tai yliherkkyyksiä tai jos käytät muita lääkkeitä, varmista lääkkeen sopivuus pakkausselosteesta, apteekista tai lääkäriltäsi\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eYleiset haittavaikutukset\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eKäytettäessä suositeltua annosta haittavaikutukset ovat harvinaisia\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eLisää haittavaikutuksia pakkausselosteessa\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eRaskaus ja imetys\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eVITA-B6 -tabletteja voidaan käyttää myös raskauden tai imetyksen aikana\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eKatso yleisohjeet raskauden ja imetyksen aikaisesta lääkkeenkäytöstä pakkausselosteesta\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija: \u003c\/b\u003eVitabalans Oy\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003ca href=\"http:\/\/spc.fimea.fi\/indox\/nam\/html\/nam\/humpil\/4\/404494.pdf\" target=\"_blank\" rel=\"noopener noreferrer\"\u003eTutustu täältä tuotteen pakkausselosteeseen ja lue ohjeet huolellisesti ennen käyttöä\u003c\/a\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"50 kpl","offer_id":17279534039155,"sku":"406827","price":17.44,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/vita-b6-200-mg-1.jpg?v=1557223809"},{"product_id":"neuromax-forte","title":"NEUROMAX FORTE - eri kokoja","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNeuromax forte-tabletit sisältävät 100 mg tiamiinia (B1), 200 mg pyridoksiinia (B6) ja 0,2 mg syanokobolamiinia (B12-vitamiini). Valmistetta käytetään B-vitamiinien puutostilojen ehkäisyyn ja hoitoon. B-vitamiineilla on moninaisia tärkeitä tehtäviä elimistön aineenvaihdunnassa. Lapsille ja jatkuvaan käyttöön vain lääkärin ohjeen mukaan. NeuroMax forte tabletit ovat laktoosittomia ja makeuttamattomia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostelu\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eAikuisten annos on 1 tabletti päivässä\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eErityisesti huomioitavaa \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eJos sinulla on muita sairauksia tai yliherkkyyksiä tai jos käytät muita lääkkeitä, varmista lääkkeen sopivuus pakkausselosteesta, apteekista tai lääkäriltäsi\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eYleiset haittavaikutukset\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eKäytettäessä suositeltua annosta haittavaikutukset ovat harvinaisia\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eLisää haittavaikutuksia pakkausselosteessa\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eRaskaus ja imetys\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eNeuroMax forte tabletilla ei ole tunnettuja riskejä käytöstä raskauden tai imetyksen aikana\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eKatso yleisohjeet raskauden ja imetyksen aikaisesta lääkkeenkäytöstä pakkausselosteesta\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija: \u003c\/b\u003eVitabalans Oy\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003ca href=\"http:\/\/spc.nam.fi\/indox\/nam\/html\/nam\/humpil\/0\/388160.pdf\" target=\"_blank\" rel=\"noopener noreferrer\"\u003eTutustu täältä tuotteen pakkausselosteeseen ja lue ohjeet huolellisesti ennen käyttöä\u003c\/a\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 kpl","offer_id":17279851692147,"sku":"431858","price":7.4,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"50 kpl","offer_id":17279851724915,"sku":"099549","price":11.59,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"100 kpl","offer_id":17279851757683,"sku":"431924","price":21.63,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/neuromax-forte-1.jpg?v=1557211941"},{"product_id":"neurobion-forte","title":"NEUROBION FORTE B-vitamiini - eri kokoja","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNeurobion forte-valmistetta käytetään B-ryhmän vitamiinien puutoksen ehkäisyyn ja hoitoon. Sen vaikuttavat aineet ovat tiamiini (B1-vitamiini) 100 mg, pyridoksiini (B6-vitamiini) 200 mg) ja syanokobalamiini (B12-vitamiini) 0,2 mg. Alle 15-vuotiaille ja pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksestä. \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostelu\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eTavanomainen annos aikuisille ja yli 15-vuotiaille lapsille on yksi tabletti kerran päivässä tai lääkärin ohjeen mukaan\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eErityisesti huomioitavaa \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eB6-vitamiinin pitkäaikaisen (yli 6kk), yli 50 mg:n keskimääräisen päiväannoksen käytön aikana on kirjallisuudessa kuvattu neuropatioita\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eMikäli käytön aikana ilmenee ennen esiintymättömiä hermosto-oireita, (esimerkiksi raajojen puutumista, pistelyä, tunnon herkistymistä tai vähentymistä) on lääkitys on lopetettava\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eJos sinulla on muita sairauksia tai yliherkkyyksiä tai jos käytät muita lääkkeitä, varmista lääkkeen sopivuus pakkausselosteesta, apteekista tai lääkäriltäsi\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eYleiset haittavaikutukset\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003eValmisteella ei ole mainittu yleisiä haittavaikutuksia\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eMuita haittavaikutuksia pakkausselosteessa\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eRaskaus ja imetys\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\n\u003cli\u003ePysyttäessä suositelluissa annoksissa lääkkeen ei ole todettu johtavan haitallisiin vaikutuksiin raskauden aikana\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eB1- , B6- ja B12-vitamiinit erittyvät äidinmaitoon, mutta lapsen riskiä saada yliannos ei tiedetä\u003c\/li\u003e\n\u003cli\u003eKatso yleisohjeet raskauden ja imetyksen aikaisesta lääkkeenkäytöstä pakkausselosteesta\u003c\/li\u003e\n\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija: \u003c\/b\u003eMerck Oy\u003c\/p\u003e\n\u003cul\u003e\u003c\/ul\u003e\n\u003cp\u003e\u003ca href=\"http:\/\/spc.nam.fi\/indox\/nam\/html\/nam\/humpil\/1\/398711.pdf\" target=\"_blank\"\u003eTutustu täältä tuotteen pakkausselosteeseen ja lue ohjeet huolellisesti ennen käyttöä\u003c\/a\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"100 kpl","offer_id":17279855755379,"sku":"572313","price":20.58,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/neurobion-forte-1.jpg?v=1557211929"},{"product_id":"multivita-beko-long-30-tabl","title":"MULTIVITA BEKO LONG - 30 tabl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eIhminen tarvitsee B-vitamiineja päivittäin. Muun muassa stressi, fyysinen rasitus ja runsas alkoholinkäyttö lisää B-vitamiinin tarvetta. Multivita Beko Long on pitkävaikutteinen, 8 eri B-vitamiinia sisältävä tuote.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLaktoositon, gluteeniton, hiivaton ja sokeriton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePakkaus sisältää 30 depottablettia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä veden kera.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003e Päiväannos 1 depottabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-vitamiini 35 mg, B2-vitamiini 35 mg, Niasiini (B3) 35 mg, Pantoteenihappo (B5) 35 mg, B6-vitamiini 25 mg, B12-vitamiini 10 mikrog., foolihappo 600 mikrog., D-biotiini 150 mikrog.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"30 DEPOTTABL","offer_id":18086985990259,"sku":"9281324","price":4.39,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Multivita_BekoLong_30tbl_RGB_Web.jpg?v=1744022167"},{"product_id":"beko-strong-b12-1mg-nieltava-tabletti-30-kpl","title":"Beko Strong B12 1 mg nieltävä tabletti 30 kpl","description":"\u003cp\u003eBeko Strong B12 1 mg on vahva B12-vitamiinitabletti. Erittäin pienikokoinen ja helposti nieltävä tabletti.  Sopii myös vegaaneille sillä ei sisällä eläinperäisiä aineosia. Ei sisällä laktoosia tai maidon aineosia, gluteenia, hiivaa, sokeria, soijaa tai liivatetta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille 1 tabletti vuorokaudessa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12 vitamiini  1 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAineosat: \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSyanokobalamiinivalmiste, vastaten 1000µg B12-vitamiinia. Täyteaineet: (mikrokiteinen selluloosa, hydroksipropyylimetyyliselluloosa) Paakkuuntumisenestoaine:(rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi) Väri: (titaanidioksidi, mustaporkkanamehujauhe) Pintakäsittelyaine: (glyseroli) Happamuudensäätöaine:(sitruunahappo)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrionPharma\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"30 tabl","offer_id":18091715756147,"sku":"9280092","price":6.08,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/beko-strong-b12-1mg-nieltava-tabletti-30-kpl-1.jpg?v=1557139002"},{"product_id":"copy-of-beko-strong-orion-eri-kokoja","title":"BEKO STRONG ORION -30 tablettia","description":"\u003cp\u003eVahva ja monipuolinen B-vitamiinivalmiste sisältää kaikkia tarvittavia B-ryhmän vitamiineja.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLaktoositon, gluteeniton, hiivaton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-vitamiini 15 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB2-vitamiini 15 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB3-vitamiini 50 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB5-vitamiini 25 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB6-vitamiini 20 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiini 0,01 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBiotiini 0,10 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eFoolihappo 0,40 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAinesosat\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTäyteaine (mikrokiteinen selluloosa, dikalsiumfosfaatti), nikotiiniamidi, kalsium-D-pantotenaatti, pyridoksiinihydrokloridi, pintakäsittelyaine (talkki, rasvahappojen magnesiumsuolat, hydroksipropyylimetyyliselluloosa, sellakka, sakkaroosi, polyvinyylipyrrolidoni, polysorbaatti 80, glyseroli), tiamiinimononitraatti, riboflaviini, syanokobalamiini, paakkuuntumisenestoaine (piidioksidi), väriaine (titaanidioksidi, keltainen rautaoksidi), foolihappo, D-biotiini, hapettumisenestoaine (trinatriumsitraatti)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"30 TABL","offer_id":18127327133811,"sku":"9273118","price":4.43,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/copy-of-beko-strong-orion-eri-kokoja-18127327133811-1.jpg?v=1557139039"},{"product_id":"beko-strong-b12-foolihappo-b6-purutabletti-100-150-kpl","title":"Beko strong B12 + Foolihappo + B6 Purutabletti - eri kokoja","description":"\u003cp\u003e\u003cspan\u003eBeko strong B12 + Foolihappo + B6 on ihanan marjaisa, mustikka-karpalon makuinen purutabletti. Pienikokoinen, helposti suussa hajoava tabletti sisältää 1 mg B12-vitamiinia, 400 mikrog foolihappoa ja 20 mg B6-vitamiinia. Yhdessä ne edistävät muistin ja hermoston normaalia toimintaa ja tukevat vastustuskykyä. Suomessa valmistettu.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp class=\"ng-binding\"\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cdiv class=\"ng-binding\" ng-bind-html=\"field.value | trusted\"\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMakeutusaine (ksylitoli, sorbitoli, sukraloosi), pyridoksiinihydrokloridi, täyteaine (mikrokiteinen selluloosa), syanokobalamiini, aromit (karpalo, mustikka), paakkuuntumisenestoaineet (rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi), pteroyylimonoglutamiinihappo\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e\n\u003c\/div\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 purutabl","offer_id":18127385100403,"sku":"9273129","price":19.35,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"150 purutabl","offer_id":18127392931955,"sku":"9280114","price":23.1,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/bekostrongb12foolib6150tabl.png?v=1594814947"},{"product_id":"multivita-beko-long-100-tabl","title":"MULTIVITA BEKO LONG - 100 tabl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eIhminen tarvitsee B-vitamiineja päivittäin. Muun muassa stressi, fyysinen rasitus ja runsas alkoholinkäyttö lisää B-vitamiinin tarvetta. Multivita Beko Long on pitkävaikutteinen, 8 eri B-vitamiinia sisältävä tuote.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eLaktoositon, gluteeniton, hiivaton ja sokeriton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003ePakkaus sisältää 100 depottablettia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti päivässä veden kera.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003e Päiväannos 1 depottabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB1-vitamiini 35 mg, B2-vitamiini 35 mg, Niasiini (B3) 35 mg, Pantoteenihappo (B5) 35 mg, B6-vitamiini 25 mg, B12-vitamiini 10 mikrog., foolihappo 600 mikrog., D-biotiini 150 mikrog.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"100 DEPOTTABL","offer_id":31321396576371,"sku":"9254055","price":11.79,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Multivita_BekoLong_100tbl_RGB_Web.jpg?v=1744022130"},{"product_id":"berocca-energy-cassis-berries-poretabletti","title":"Berocca Energy Cassis \u0026 Berries 15 poretablettia","description":"\u003cp\u003eBerocca Energy tukee aivojen toimintaa ja auttaa sinua pysymään hyvässä vireessä joka päivä. Poretabletit liukenevat nopeasti veteen ja sisältävät 11 välttämätöntä vitamiinia ja kivennäisainetta, mukaan lukien useita B-vitamiineja:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- B1- ja B2-vitamiinit auttavat vapauttamaan energiaa ruoasta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- B3- ja B6-vitamiinit vähentävät väsymystä ja B5-vitamiini tukee henkistä suorituskykyä\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- Magnesiumin avulla taistelet väsymystä vastaan ja magnesium tasapainottaa elektrolyyttejä\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- C-vitamiini vahvistaa immuunijärjestelmää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eYksi sokeriton, mustaherukan ja marjojen makuinen poretabletti auttaa vapauttamaan luonnollista energiaa, jotta pysyt hyvässä vireessä joka päivä. Liuota yksi tabletti vesilasilliseen ja nauti hyvänmakuisesta juomasta. Berocca Energy soveltuu aikuisille ja vähintään 12-vuotiaille sekä vegaaneille. Berocca Energy ei sisällä kofeiinia ja se on gluteeniton.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisiä ei pidä käyttää monipuolisen ruokavalion ja terveellisten elämäntapojen korvikkeena. Bayer Oy 1)B2-, B3-, B5-, B6-, B9-, B12- ja C-vitamiini ja magnesium auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. 2)B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7-, B12- ja C-vitamiini ja magnesium edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa. 3)B5-vitamiini edistää normaalia henkistä suorituskykyä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus: \u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuiset ja vähintään 12-vuotiaat lapset: 1 poretabletti\/päivä. Poretabletti liuotetaan lasilliseen vettä. Suositeltua vuorokausiannosta ei pidä ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRaskaana oleville ja imettäville vain lääkärin määräyksestä. Ei sovellu henkilöille, joilla on munuaissairaus.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisiä ei pidä käyttää monipuolisen ruokavalion ja terveellisten elämäntapojen korvikkeena.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eHappamuudensäätöaine (sitruunahappo, natriumvetykarbonaatti), C-vit. (askorbiinihappo), magenesium (magnesiumsulfaattidihydraatti), Täyteaine (isomalt), Väri (kalsiumkarbonaatti), magnesium (magnesiumkarbonaatti), Täyteaine (sorbitoli),  happamuudensäätöaine (natriumkarbonaatti), väri (alluranpunainen voi vaikuttaa haitallisesti lasten aktiivisuustasoon ja heikentää tarkkaavaisuutta.) B3-vit. (nikotinamidi), Täyteaine (mannitoli), Aromi (vadelma-aromi), sinkki (sinkkisitraattitrihydraatti), Aromi (mustaherukka-aromi), natriumkloridi (suola), B5-vit. (kalsiumpantotenaatti), B2-vit. (riboflaviininatriumfosfaatti), Makeutusaine (asesulfaami-K), B1-vit. (tiamiinimonofosfaattikloridi), Makeutusaine (sukraloosi), B6-vit. (pyridoksiinihydrokloridi), B12-vit. (syanokobalamiini), Vaahdonestoaine (polysorbaatti 60), B9-vit. (foolihappo), Väri (patenttisininen), B7-vit. (biotiini).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSisältää makeutusainetta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"15 kpl","offer_id":39376371712115,"sku":"2205888","price":8.6,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/BeroccaCassisBerries15Tube-NPI018594-87080927-signed.png?v=1624365571"},{"product_id":"berocca-energy-tabletti","title":"Berocca Energy tabletti","description":"\u003cp\u003eBerocca Energy tukee aivojen toimintaa ja auttaa sinua pysymään hyvässä vireessä joka päivä1. Tabletit sisältävät 11 välttämätöntä vitamiinia ja kivennäisainetta, mukaan lukien useita B-vitamiineja:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- B1- ja B2-vitamiinit auttavat vapauttamaan energiaa ruoasta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- B3- ja B6-vitamiinit vähentävät väsymystä ja B5-vitamiini tukee henkistä suorituskykyä\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- Magnesiumin avulla taistelet väsymystä vastaan ja magnesium tasapainottaa elektrolyyttejä\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- C-vitamiini vahvistaa immuunijärjestelmää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eYksi tabletti auttaa vapauttamaan luonnollista energiaa, jotta pysyt hyvässä vireessä joka päivä. Berocca Energy soveltuu aikuisille ja vähintään 12-vuotiaille. Berocca Energy ei sisällä kofeiinia ja se on gluteeniton.\u003cbr data-mce-fragment=\"1\"\u003e\u003cbr data-mce-fragment=\"1\"\u003eRavintolisiä ei pidä käyttää monipuolisen ruokavalion ja terveellisten elämäntapojen korvikkeena. Bayer Oy 1)B2-, B3-, B5-, B6-, B9-, B12- ja C-vitamiini ja magnesium auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. 2)B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7-, B12- ja C-vitamiini ja magnesium edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa. 3)B5-vitamiini edistää normaalia henkistä suorituskykyä.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 tabl.","offer_id":39376375218291,"sku":"2206183","price":11.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"100 tabl.","offer_id":39376375316595,"sku":"2206332","price":26.5,"currency_code":"EUR","in_stock":false}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/BeroccaEnergyfilm-coated30cartonapproved11.1.2021.png?v=1624366255"},{"product_id":"berocca-energy-cassis-berries-45-poretablettia","title":"Berocca Energy Cassis \u0026 Berries 45 poretablettia","description":"\u003cp\u003eBerocca Energy tukee aivojen toimintaa ja auttaa sinua pysymään hyvässä vireessä joka päivä. Poretabletit liukenevat nopeasti veteen ja sisältävät 11 välttämätöntä vitamiinia ja kivennäisainetta, mukaan lukien useita B-vitamiineja:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- B1- ja B2-vitamiinit auttavat vapauttamaan energiaa ruoasta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- B3- ja B6-vitamiinit vähentävät väsymystä ja B5-vitamiini tukee henkistä suorituskykyä\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- Magnesiumin avulla taistelet väsymystä vastaan ja magnesium tasapainottaa elektrolyyttejä\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e- C-vitamiini vahvistaa immuunijärjestelmää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eYksi sokeriton, mustaherukan ja marjojen makuinen poretabletti auttaa vapauttamaan luonnollista energiaa, jotta pysyt hyvässä vireessä joka päivä. Liuota yksi tabletti vesilasilliseen ja nauti hyvänmakuisesta juomasta. Berocca Energy soveltuu aikuisille ja vähintään 12-vuotiaille sekä vegaaneille. Berocca Energy ei sisällä kofeiinia ja se on gluteeniton.\u003cbr data-mce-fragment=\"1\"\u003e\u003cbr data-mce-fragment=\"1\"\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisiä ei pidä käyttää monipuolisen ruokavalion ja terveellisten elämäntapojen korvikkeena. Bayer Oy 1)B2-, B3-, B5-, B6-, B9-, B12- ja C-vitamiini ja magnesium auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. 2)B1-, B2-, B3-, B5-, B6-, B7-, B12- ja C-vitamiini ja magnesium edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa. 3)B5-vitamiini edistää normaalia henkistä suorituskykyä.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"45 kpl","offer_id":39393631109235,"sku":"2202968","price":20.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Berocca_Energy_C_B_45_pakkauskuva.png?v=1780913811"},{"product_id":"berocca-boost-poretabletti","title":"Berocca Boost poretabletti","description":"\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBerocca Boost ravintolisä sisältää C-vitamiinia, kaikkia kahdeksaa B-ryhmän vitamiinia sekä kivennäis- ja hivenaineista magnesiumia ja sinkkiä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSe sisältää myös kofeiinia ja kofeiinipitoista, luontaista guaranaa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 tabletti vuorokaudessa. Liuotetaan lasilliseen vettä.\u003c\/p\u003e\n\u003cdiv\u003e\n\u003cdiv\u003e \u003c\/div\u003e\n\u003c\/div\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ctable border=\"0\" height=\"380\" style=\"text-align: justify;\" width=\"318\"\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003cth\u003eRavintoaine\u003c\/th\u003e\n\u003cth style=\"border-style: solid none solid solid;\"\u003eMäärä\u003c\/th\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eC-vitamiini (askorbiinihappo)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e60 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB\u003csub\u003e1\u003c\/sub\u003e-vitamiini (tiamiinihydrokloridi)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e1,40 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB\u003csub\u003e2\u003c\/sub\u003e-vitamiini (riboflaviini)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e1,60 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB\u003csub\u003e3\u003c\/sub\u003e-vitamiini (nikotiiniamidi)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e18,00 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB\u003csub\u003e5\u003c\/sub\u003e-vitamiini (pantoteenihappo)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e6,00 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd nowrap\u003eB\u003csub\u003e6\u003c\/sub\u003e-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e2,00 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB\u003csub\u003e7\u003c\/sub\u003e-vitamiini (biotiini)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e150 µg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB\u003csub\u003e9\u003c\/sub\u003e-vitamiini (foolihappo)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e200 µg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB\u003csub\u003e12\u003c\/sub\u003e-vitamiini (syanokobalamiini)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e1,0 µg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eMagnesium\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e100 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eSinkki\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e9,5 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eKofeiini (guaranasta)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e40 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eKofeiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"text-align: right;\"\u003e35 mg\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAineosat:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eHappamuudensäätöaine (sitruunahappo, natriumvetykarbonaatti), täyteaine (sorbitoli), magnesium, väri (kalsiumkarbonaatti), täyteaine (isomalt), aromi (acerola), guaranauute (sisältää kofeiinia), väri (punajuurenpunainen), happamuudensäätöaine (natriumkarbonaatti), C-vitamiini, kofeiini, sinkki, makeutusaine (sukraloosi, asesulfaami-K), niasiini, pantoteenihappo, B6-vitamiini, B1-vitamiini, B2-vitamiini, foolihappo, biotiini, B12-vitamiini.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää. Säilytä pienten lasten ulottumattomissa. Ei suositella lapsille, raskaana oleville, imettäville tai kofeiiniherkille henkilöille. (75 mg kofeiinia\/poretabletti). Kofeiinin kokonaissaantia 400 mg kofeiinia\/päivä kaikista lähteistä ei pidä ylittää. \u003cspan data-mce-fragment=\"1\"\u003eLiiallisella käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBayer Oy\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"30 kpl","offer_id":39530255384691,"sku":"2213916","price":19.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"15 kpl","offer_id":48053376155985,"sku":"2213767","price":11.3,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/Berocca_boost_30.jpg?v=1636049217"},{"product_id":"bethover-b12-vitamiini-foolihappo-150-20-kampanjapakkaus","title":"Bethover B12-vitamiini+foolihappo - 150+20 Kampanjapakkaus","description":"\u003cp\u003eBethover B12-vitamiini+foolihappo on mansikanmakuinen imeskelytabletti päivittäisen B12-vitamiinin ja foolihapon saannin turvaamiseen ja muistin tueksi. Yhdessä nämä vitamiinit suojaavat aivoja ja hermostoa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMaidoton, laktoositon, hiivaton ja sokeriton. Ei sisällä säilöntäaineita. Ei sisällä gluteenipitoisen viljan ainesosia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 imeskelytabletti päivässä. Ohjeen mukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003cbr\u003eB12-vitamiinia 1 mg\u003cbr\u003eFoolihappoa 300 mikrog.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMakeutusaineet (sorbitoli, ksylitoli), maltodekstriini (maissista), happo (sitruunahappo), paakkuuntumisenestoaine (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat), B12-vitamiini (syanokobalamiini), foolihappo, luontainen mansikka-aromi, stabilointiaine (arabikumi).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOy Verman Ab\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"150+20 purutabl","offer_id":40069713854579,"sku":"2145340","price":19.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/Bethover-kampanja-apteekkiplus.jpg?v=1651909162"},{"product_id":"bethover-b12-strong-vadelma-sitruuna-eri-pakkauskokoja","title":"Bethover B12 vahva Vadelma-sitruuna 30 tbl","description":"\u003cp\u003eVahva Bethover B12 nyt vadelma-sitruunan makuisena purutablettina. \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eSe on suunnattu kiireiselle tasapainon etsijälle, joka haluaa säilyttää suorituskykynsä. Sopii erinomaisesti myös kasvisruokavaliota noudattaville ja suosiville, koska B12-vitamiinia esiintyy luontaisesti ravitsemuksellisesti merkittävissä määrin vain eläinkunnan tuotteissa.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eGluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e1 purutabletti päivässä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eSisältää makeutusaineita, liiallisella käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMakeutusaineet (sorbitoli ja ksylitoli), maltodekstriini, happo (sitruunahappo), vitamiinit (B3, B6, B1, B12, foolihappo, biotiini), paakkuuntumisenestoaine (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat), aromit, arabikumi, magnesiumkarbonaatti. B12-vitamiini syanokobalamiinina.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos (1 tabl.) sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003ctable\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB1-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e127 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eNiasiini (B3)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e19 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e119 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,5 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e107 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB12-vitamiinia\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1300 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e52 000 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eFoolihappoa\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e400 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e200 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e50 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e100 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003csmall\u003e*Vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/small\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"30 purutabl","offer_id":40069861769331,"sku":"2187300","price":10.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Bethover_B12_Vahva_vadelma-sitruuna_30tabl_web_1.png?v=1725714970"},{"product_id":"bethover-b12-strong-vadelma-sitruuna-eri-pakkauskokoja-1","title":"Bethover Vahva B12 Mansikka - Eri pakkauskokoja","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVahva ja monipuolinen B12-vitamiinivalmiste mansikanmakuisena purutablettina varmistamaan maksimaalisen tuen muistille ja jaksamiselle. Tuote sisältää monipuolisen valikoiman B-vitamiineja, erityisesti B12-vitamiinia ja foolihappoa. Gluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton. Sopii vegaaniseen ruokavalioon. B12-vitamiinin ja foolihapon aineenvaihdunta kulkee kehossa käsi kädessä. B12-vitamiinia tarvitaan foolihapon muuttamiseen kehossa aktiiviseen muotoon. Yhdessä nämä vitamiinit suojaavat aivoja ja hermostoa. Purutabletissa on myös monipuolisesti muita B-ryhmän vitamiineja, jotka tukevat hermostoa, edistävät normaaleja psykologisia toimintoja sekä auttavat taistelemaan väsymystäja uupumusta vastaan.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cem\u003eB1-, B3-, B6-, B12-vitamiinit sekä biotiini edistävät hermoston normaalia toimintaa.\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cem\u003eB1-, B3-, B6-, B12-vitamiini, biotiini ja folaatti (foolihappo) edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e1 purutabletti päivässä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eSisältää makeutusaineita, liiallisella käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMakeutusaineet (sorbitoli ja ksylitoli), happo (sitruunahappo), maltodekstriini, vitamiinit (B3, B6, B1, B12, foolihappo, biotiini), paakkuuntumisenestoaine (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat), aromit, arabikumi, magnesiumkarbonaatti. B12-vitamiini on syanokobalamiinina.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos (1 tabl.) sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003ctable\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB1-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e127 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eNiasiini (B3)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e19 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e119 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,5 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e107 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB12-vitamiinia\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1300 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e52 000 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eFoolihappoa\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e400 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e200 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e50 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e100 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003csmall\u003e*Vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/small\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"30 purutabl","offer_id":40069873959027,"sku":"2185346","price":10.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"90 purutabl","offer_id":40069881561203,"sku":"2185353","price":24.2,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/Bethover_B12_STRONG_B12vitamiini_30tabl.png?v=1651912654"},{"product_id":"omnivegan-b12-vitamiini-500-mg-120-tabl","title":"Bioteekki Vegan B12-vitamiini 500 mikrog. tabletti 120 kpl","description":"\u003cp\u003e\u003cspan\u003eBioteekki Vegan B12-vitamiini sisältää yhdessä tabletissa 500 μg B12-vitamiinia yhdessä tabletissa, joka varmistaa riittävän saannin silloin, kun ruokavaliossa ei ole riittävästi B12-vitamiinia. Bioteekki Vegan B12-vitamiini sisältää metyylikobalamiinia, joka on B12-vitamiinin biologisesti aktiivinen muoto.\u003c\/span\u003e\u003cbr\u003e\u003cbr\u003e\u003cspan\u003eValmiste on The Vegan Societyn hyväksymä: Vegan Society – tavaramerkkiä käytetään maailmanlaajuisesti aitona standardina tuotteista, jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Vegan-tavaramerkki velvoittaa myös, ettei eläinkokeita ole tehty tuotteen tai sen ainesosien valmistuksessa.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 \u003cspan\u003eimeskelytabletti \u003c\/span\u003epäivässä. Ohjeen mukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e500 µg B12-vitamiinia \u003c\/span\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMakeutusaine (ksylitoli), täyteaine (mikrokiteinen selluloosa), paakkuuntumisenestoaine (rasvahappojen magnesiumsuolat), luontainen vadelma-aromi, B12-vitamiini (metyylikobalamiini) \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eGluteeniton, laktoositon, maidoton, liivatteeton.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eSuomen Bioteekki Oy\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"120 tabl","offer_id":40526795702387,"sku":"2146934","price":13.8,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Bioteekki_VEGAN_B12-vitamiini_120tabl_web.png?v=1781091152"},{"product_id":"bethover-b12-foolihappo-b6-100-tabl","title":"Bethover B12 + Foolihappo B6 150 TABL","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eHelposti nieltävä B12-vitamiinia ja B6-vitamiinia ja foolihappoa sisältävä valmiste. B12-vitamiini, foolihappo ja B6-vitamiini edistävät normaaleja psykologisia toimintoja, vähentävät väsymystä ja uupumusta sekä tukevat immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eTuote on maidoton, laktoositon, hiivaton, sokeriton ja gluteeniton. \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan data-mce-fragment=\"1\"\u003e1 tabletti päivässä\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003e1 tabletti sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan data-mce-fragment=\"1\"\u003eB6- vitamiini 20 mg (1429 %), B12-vitamiini 1000 µg (40 000 %), Foolihappo 400 µg (200 %)\u003c\/span\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\nTäyteaineet (dikalsiumfosfaatti, mikrokiteinen selluloosa), pyridoksiini, maltodekstriini, paakkuuntumisenestoaineet (rasvahappjen magnesiumsuolat, piidioksidi), syanokobalamiini ja foolihappo.\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eRavintolisä: Ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Ohjeen mukaista annostusta ei saa ylittää. Ei lasten ulottuville.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOy Verman Ab\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"150 tabl","offer_id":40690909970547,"sku":"2191021","price":29.94,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/1BETHO.png?v=1711547622"},{"product_id":"bethover-strong-30-kaps","title":"Bethover Strong kaps 30 kaps.","description":"\u003cp\u003e\u003cspan\u003eVahva ja monipuolinen B12-vitamiinivalmiste varmistamaan maksimaalisen tuen muistille ja jaksamiselle. Tuote sisältää yhdessä  pienikokoisessa kapselissa monipuolisen valikoiman B-vitamiineja, erityisesti B12-vitamiinia ja foolihappoa. Tuotteen sisältämät B1-, B6-, B12-vitamiinit sekä biotiini edistävät hermoston normaalia toimintaa. B3-, B12-vitamiinit sekä foolihappo auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eGluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton. Kasviperäinen kapseli. Sopii vegaaniseen ruokavalioon.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e1 kapseli päivässä\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003etäyteaineet (mikrokiteinen selluloosa), hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselikuori), vitamiinit (niasiini, B6, tiamiini, foolihappo, biotiini), B12-vitamiini (syanokobalamiini), paakkuuntumisenestoaineet (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi).\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos 1 kapseli sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003ctable\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB1-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e127 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eNiasiini (B3)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e19 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e119 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,5 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e107 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB12-vitamiinia\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1300 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e52 000 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eFoolihappoa\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e400 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e200 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e50 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e100 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003csmall\u003e*Vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/small\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"30 kaps","offer_id":40690923110515,"sku":"2187466","price":10.9,"currency_code":"EUR","in_stock":false}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/products\/Pakkauskuva22891.png?v=1675345588"},{"product_id":"puhdistamo-elektrolyyttijauhe-mango-appelsiini-120-g","title":"Puhdistamo Elektrolyyttijauhe Mango-appelsiini 120 g","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003ePuhdistamon elektrolyyttijauhe on sokeriton, kokonaisvaltainen ja herkullisen makuinen elektrolyyttijuomajauhe, joka auttaa pitämään yllä tarpeellisten elektrolyyttien tasapainoa elimistössämme. Se sisältää natriumin lähteenä toimivan Guérande-merisuolan sekä muiden keskeisimpien elektrolyyttien lisäksi muun muassa C-vitamiinia sekä orgaanista rikkiä (OptiMSM™).  Tuote soveltuu käytettäväksi nesteytykseen aina kun hikoilemme esimerkiksi urheillessa, saunoessa tai kuumana kesäpäivänä. Yksi annos sisältää vain 0,1 g hiilihydraatteja. Vegaaninen tuote.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eYksi mittalusikka (5g \/ 5 ml) 1-4- kertaa vuorokaudessa veteen (3-7 dl) sekoitettuna.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eYksi mittalusikka 5g sisältää\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNatrium 430 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKalium 163 mg (8 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKalsium 16 mg (2 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMagnesium 63 mg (17 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKloridi 650 mg (81 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMetyylisulfonyylimetaani OptiMSM™ 1400 mg \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eC-vitamiini 150 mg (188 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e* Päivittäisestä saantisuosituksesta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAinesosat: \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMetyylisulfonyylimetaani (OptiMSM™), Guérande-merisuola, happamuudensäätöaine (omenahappo), kaliumglukonaatti, magnesiummalaatti, kalsiumaskorbaatti, kaliumbikarbonaatti, luontaiset aromit, tiiviste (saflori, sitruuna), makeutusaine (stevioliglykosidit)\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Päivittäistä annossuositusta ei tule ylittää. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSisältää kosteudenpoistajan, jota ei saa syödä.\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eSäilytys:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003eHuoneenlämmössä, kuivassa ja valolta suojattuna\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003ePuhdistamo-Real Foods Oy\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"120 g","offer_id":46693112774993,"sku":"000053","price":12.95,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Pakkauskuva23841.png?v=1684939585"},{"product_id":"puhdistamo-elektrolyyttijauhe-metsan-marjat-120-g","title":"Puhdistamo Elektrolyyttijauhe Metsän marjat 120 g","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003ePuhdistamon elektrolyyttijauhe on sokeriton, kokonaisvaltainen ja herkullisen makuinen elektrolyyttijuomajauhe, joka auttaa pitämään yllä tarpeellisten elektrolyyttien tasapainoa elimistössämme. Se sisältää natriumin lähteenä toimivan Guérande-merisuolan sekä muiden keskeisimpien elektrolyyttien lisäksi muun muassa C-vitamiinia sekä orgaanista rikkiä (OptiMSM™).  Tuote soveltuu käytettäväksi nesteytykseen aina kun hikoilemme esimerkiksi urheillessa, saunoessa tai kuumana kesäpäivänä. Yksi annos sisältää vain 0,1 g hiilihydraatteja. Vegaaninen tuote.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eYksi mittalusikka (5g \/ 5 ml) 1-4- kertaa vuorokaudessa veteen (3-7 dl) sekoitettuna.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eYksi mittalusikka 5g sisältää\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNatrium 430 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKalium 163 mg (8 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKalsium 16 mg (2 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMagnesium 63 mg (17 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKloridi 650 mg (81 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMetyylisulfonyylimetaani OptiMSM™ 1300 mg \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eC-vitamiini 150 mg (188 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e* Päivittäisestä saantisuosituksesta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAinesosat: \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMetyylisulfonyylimetaani (OptiMSM™), Guérande-merisuola, happamuudensäätöaine (omenahappo), kaliumglukonaatti, magnesiummalaatti, kalsiumaskorbaatti, kaliumbikarbonaatti, luontainen aromi, tiiviste (retiisi, mustaherukka, omena), makeutusaine (stevioliglykosidit)\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Päivittäistä annossuositusta ei tule ylittää. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSisältää kosteudenpoistajan, jota ei saa syödä.\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eSäilytys:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003eHuoneenlämmössä, kuivassa ja valolta suojattuna\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003ePuhdistamo-Real Foods Oy\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"120 g","offer_id":46693133254993,"sku":"000051","price":12.95,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Pakkauskuva23842.png?v=1684939927"},{"product_id":"puhdistamo-elektrolyyttijauhe-sitruuna-lime-120-g","title":"Puhdistamo Elektrolyyttijauhe Sitruuna Lime 120 g","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003ePuhdistamon elektrolyyttijauhe on sokeriton, kokonaisvaltainen ja herkullisen makuinen elektrolyyttijuomajauhe, joka auttaa pitämään yllä tarpeellisten elektrolyyttien tasapainoa elimistössämme. Se sisältää natriumin lähteenä toimivan Guérande-merisuolan sekä muiden keskeisimpien elektrolyyttien lisäksi muun muassa C-vitamiinia sekä orgaanista rikkiä (OptiMSM™).  Tuote soveltuu käytettäväksi nesteytykseen aina kun hikoilemme esimerkiksi urheillessa, saunoessa tai kuumana kesäpäivänä. Yksi annos sisältää vain 0,1 g hiilihydraatteja. Vegaaninen tuote.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAnnostus:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eYksi mittalusikka (5g \/ 5 ml) 1-4- kertaa vuorokaudessa veteen (3-7 dl) sekoitettuna.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003ePäiväannos 1 tabletti sisältää:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eYksi mittalusikka 5g sisältää\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNatrium 430 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKalium 163 mg (8 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKalsium 16 mg (2 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMagnesium 63 mg (17 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eKloridi 650 mg (81 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eMetyylisulfonyylimetaani OptiMSM™ 1300 mg \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eC-vitamiini 150 mg (188 %)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e* Päivittäisestä saantisuosituksesta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eAinesosat: \u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMetyylisulfonyylimetaani (OptiMSM™), Guérande-merisuola, happamuudensäätöaine (omenahappo), kaliumglukonaatti, magnesiummalaatti, kalsiumaskorbaatti, kaliumbikarbonaatti, luontainen aromi, tiiviste (saflori, spirulina), makeutusaine (stevioliglykosidit)\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Päivittäistä annossuositusta ei tule ylittää. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSisältää kosteudenpoistajan, jota ei saa syödä.\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eSäilytys:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003eHuoneenlämmössä, kuivassa ja valolta suojattuna\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003ePuhdistamo-Real Foods Oy\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"120 g","offer_id":46693139186001,"sku":"000055","price":14.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Pakkauskuva23843.png?v=1684940034"},{"product_id":"puhdas-vahva-b12-vitamiinikapseli-1-mg-60-kpl","title":"Puhdas+ Vahva B12 -vitamiinikapseli 1 mg 60 kpl","description":"\u003cp\u003e\u003cspan style=\"font-size: 0.875rem;\"\u003eHyvin imeytyvä kasviperäinen B12-vitamiinivalmiste! Puhdas+ B12-vitamiinikapseli sisältää vahvan annoksen bioaktiivista metyylikobalamii­nia. B12-vitamiini auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. B12-vita­miini edistää normaaleja psykologisia toimintoja sekä hermoston normaalia toimintaa. Valmistettu Suomessa.\u003c\/span\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 kapseli vuorokaudessa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSuositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapai­noista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Ei lasten ulottuville.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003etäyteaine (mikrokiteinen selluloosa), kapseli (stabilointiaineet: hydroksipropyylimetyyliselluloosa, gellaanikumi), metyylikobalamiini.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eEi sisällä laktoosia, hiivaa eikä gluteenia. Ei sisällä sokeria, suolaa, soijaa tai makeutusaineita.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e1 kapseli sisältää 1000 µg B12-vitamiinia (*40000%).\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e*% vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSopii kasvissyöjille ja vegaaneille. Ravintolisä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNew Organics Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"Default Title","offer_id":46796070977873,"sku":"342372","price":9.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/puhdas_B1260kapstaustalla.webp?v=1773314268"},{"product_id":"copy-of-bethover-b12-strong-vadelma-sitruuna-90-tbl","title":"Bethover B12 vahva Vadelma-sitruuna 120 tbl","description":"\u003cp\u003e\u003cspan\u003eVahva ja monipuolinen B12-vitamiinivalmiste vadelma-sitruuna makuisena purutablettina varmistamaan maksimaalisen tuen muistille ja jaksamiselle. Tuote sisältää monipuolisen valikoiman B-vitamiineja, erityisesti B12-vitamiinia ja foolihappoa. Gluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton. Sopii vegaaniseen ruokavalioon. B12-vitamiinin ja foolihapon aineenvaihdunta kulkee kehossa käsi kädessä. B12-vitamiinia tarvitaan foolihapon muuttamiseen kehossa aktiiviseen muotoon. Yhdessä nämä vitamiinit suojaavat aivoja ja hermostoa. Purutabletissa on myös monipuolisesti muita B-ryhmän vitamiineja, jotka tukevat hermostoa, edistävät normaaleja psykologisia toimintoja sekä auttavat taistelemaan väsymystä ja uupumusta vastaan.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eGluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e1 purutabletti päivässä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eSisältää makeutusaineita, liiallisella käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cem\u003eRavintolisä: Ei korvaa tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Annostusta ei saa ylittää. Ei lasten ulottuville. Säilytetään huoneenlämmössä valolta ja kosteudelta suojattuna.\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMakeutusaineet (sorbitoli ja ksylitoli), maltodekstriini, happo (sitruunahappo), vitamiinit (B3, B6, B1, B12, foolihappo, biotiini), paakkuuntumisenestoaine (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat), aromit, arabikumi, magnesiumkarbonaatti. B12-vitamiini syanokobalamiinina.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos (1 tabl.) sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003ctable\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB1-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e127 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eNiasiini (B3)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e19 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e119 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,5 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e107 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB12-vitamiinia\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1300 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e52 000 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eFoolihappoa\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e400 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e200 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e50 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e100 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003csmall\u003e*Vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/small\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"120 purutabl","offer_id":46834224431441,"sku":"2187151","price":25.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Bethover_B12_Vahva_vadelma-sitruuna_120tabl_web_1.png?v=1725715098"},{"product_id":"bethover-strong-b12-mansikka-120-tbl","title":"Bethover Vahva B12 Mansikka 120 tbl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVahva ja monipuolinen B12-vitamiinivalmiste mansikanmakuisena purutablettina varmistamaan maksimaalisen tuen muistille ja jaksamiselle. Tuote sisältää monipuolisen valikoiman B-vitamiineja, erityisesti B12-vitamiinia ja foolihappoa. Gluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton. Sopii vegaaniseen ruokavalioon. B12-vitamiinin ja foolihapon aineenvaihdunta kulkee kehossa käsi kädessä. B12-vitamiinia tarvitaan foolihapon muuttamiseen kehossa aktiiviseen muotoon. Yhdessä nämä vitamiinit suojaavat aivoja ja hermostoa. Purutabletissa on myös monipuolisesti muita B-ryhmän vitamiineja, jotka tukevat hermostoa, edistävät normaaleja psykologisia toimintoja sekä auttavat taistelemaan väsymystäja uupumusta vastaan.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cem\u003eB1-, B3-, B6-, B12-vitamiinit sekä biotiini edistävät hermoston normaalia toimintaa.\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cem\u003eB1-, B3-, B6-, B12-vitamiini, biotiini ja folaatti (foolihappo) edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e1 purutabletti päivässä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eSisältää makeutusaineita, liiallisella käytöllä voi olla laksatiivisia vaikutuksia.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMakeutusaineet (sorbitoli ja ksylitoli), happo (sitruunahappo), maltodekstriini, vitamiinit (B3, B6, B1, B12, foolihappo, biotiini), paakkuuntumisenestoaine (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat), aromit, arabikumi, magnesiumkarbonaatti. B12-vitamiini on syanokobalamiinina.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos (1 tabl.) sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003ctable\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB1-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e127 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eNiasiini (B3)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e19 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e119 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,5 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e107 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB12-vitamiinia\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1300 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e52 000 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eFoolihappoa\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e400 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e200 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e50 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e100 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003csmall\u003e*Vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/small\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"120 purutabl","offer_id":46834243502417,"sku":"2185361","price":25.0,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Bethover_B12-vitamiini_Vahva_mansikka_120tabl.png?v=1725714828"},{"product_id":"bethover-strong-kaps-100-kaps","title":"Bethover Strong kaps 100 kaps.","description":"\u003cp\u003e\u003cspan\u003eVahva ja monipuolinen B12-vitamiinivalmiste varmistamaan maksimaalisen tuen muistille ja jaksamiselle. Tuote sisältää yhdessä  pienikokoisessa kapselissa monipuolisen valikoiman B-vitamiineja, erityisesti B12-vitamiinia ja foolihappoa. Tuotteen sisältämät B1-, B6-, B12-vitamiinit sekä biotiini edistävät hermoston normaalia toimintaa. B3-, B12-vitamiinit sekä foolihappo auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eGluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton. Kasviperäinen kapseli. Sopii vegaaniseen ruokavalioon.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e1 kapseli päivässä\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003etäyteaineet (mikrokiteinen selluloosa), hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselikuori), vitamiinit (niasiini, B6, tiamiini, foolihappo, biotiini), B12-vitamiini (syanokobalamiini), paakkuuntumisenestoaineet (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi).\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos 1 kapseli sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003ctable\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB1-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e127 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eNiasiini (B3)\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e19 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e119 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1,5 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e107 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eB12-vitamiinia\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e1300 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e52 000 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eFoolihappoa\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e400 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e200 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e50 μg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd\u003e100 %*\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003csmall\u003e*Vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/small\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"100 kaps","offer_id":46834257363281,"sku":"2187615","price":29.9,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Pakkauskuva22891_fc3a71f9-80c9-491f-9631-9039eb39df71.png?v=1688132765"},{"product_id":"apteq-b12-boost-1-3-mg-60-purutabl","title":"Apteq B12 Boost 1,3 mg 60 purutabl","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eApteq B12 Boost 1,3 mg + Folaatti \u0026amp; B1-B3-B5-B6-Biotiini-C\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eJaksamisen tueksi ja lisääntyneeseen B12 -vitamiinin tarpeeseen. Appelsiininmakuinen purutabletti. Edistää normaalia: energia-aineenvaihduntaa, hermoston toimintaa, psykologista toimintaa ja henkistä suorituskykyä. Auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Sisältää bioaktiivista, puhdasta ja tehokasta B12 -metyylikobalamiinia ja B9 -metyylifolaattia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cspan\u003eAikuisille 1 tabletti vuorokaudessa.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eKoostumus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSuositeltu vuorokausiannos 1 tabletti sisältää: \u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12 vitamiinia 1300 µg (52000%*), B9 vitamiinia 400 µg (200 µg foolihappoa ja 200 µg L-metyylifolaattia) (200%*), B1 vitamiinia 1,4 mg (127%*), Niasiinia (B3) 19 mg (119%*), pantoteenihappoa (B5) 12 mg (200%*), B6 vitamiinia 1,5 mg (107%*), biotiinia (B7) 50 µg (100%), C-vitamiinia 200 mg (250 %*) \u003cem\u003e*vuorokautisen saannin vertailuarvoista\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eAinesosaluettelo:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eMakeutusaineet (sorbitoli, ksylitoli, steviasta saatavat stevioliglykosidit), natrium-L-askorbaatti, L-askorbiinihappo, paakkuuntumisenestoaine (rasvahappojen magnesiumsuolat), nikotiiniamidi, kalsium-D-pantotenaatti, aromi (appelsiini), pyridoksiinihydrokloridi, tiamiinihydrokloridi, metyylikobalamiini, 5MTHF-glukosamiini, pteroyylimonoglutamiinihappo, D-biotiini. \u003c\/span\u003e\u003cstrong\u003eSyaaniyhdisteetön, laktoositon, hiivaton, gluteeniton, soijaton, sokeriton, liivatteeton. Ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cspan\u003eSuositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Säilytetään huoneenlämmössä pienten lasten ulottumattomissa.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eRaskaus ja Imetys:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003eApteq B12 Boost -vitamiinilla ei tunneta haittavaikutuksia raskauteen tai imetykseen. \u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eSäilytys:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003eSäilytetään huoneenlämmössä pienten lasten ulottumattomissa.\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"60 purut.","offer_id":47067469119825,"sku":"9516160","price":23.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Pakkauskuva23033.jpg?v=1692192059"},{"product_id":"berocca-energy-gummies-60-kpl","title":"Berocca Energy gummies 60 kpl","description":"\u003cp\u003eBerocca® Energy Gummies on kirsikanmakuinen, pureskeltava pehmovitamiini, joka tuo virtaa keholle ja mielelle*\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBerocca® Energy Gummies on ravintolisä päivittäiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Se on kattava koostumus kuutta B-vitamiinia sekä A-, C-, D- ja E-vitamiineja. Berocca® Energyn Gummies sisältämät hyvinvoinnille tärkeät vitamiinit auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta ja tukevat henkistä hyvinvointia.*\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSoveltuu aikuisille ja yli 7-vuotiaille lapsille. Suositeltu annos on 2 Berocca® Energy Gummies -pehmovitamiinia päivässä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e* C-, B2-, B3-, B6- ja B12-vitamiinit auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. B1-, B3-, B6-, B7-, B12- ja C-vitamiinit edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus: \u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille ja yli 7-vuotiaille lapsille: 2 kappaletta \/ päivä. Suositeltua vuorokausiannosta ei pidä ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisiä ei pidä käyttää monipuolisen ruokavalion ja terveellisten elämäntapojen korvikkeena.\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintosisältö vuorokausiannoksessa (2 kpl): %RI*\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ctable style=\"width: 68.2681%;\"\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eC-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e160 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e200 % \u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eA-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e120 µg RE\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e15 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eD-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e3,8 µg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e76 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eE-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e8,0 mg \u003cspan data-mce-fragment=\"1\"\u003eα-TE \u003c\/span\u003e\n\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e67 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eB1-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e0,26 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e24 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eB2-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e0,26 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e19 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e100 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eB12-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e5,0 µg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e200 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e100 µg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e200 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eNiasiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e16 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e100 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e*RI = Päivittäisen saannin vertailuarvo\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eGlukoosisiirappi, sokeri, liivate, C-vitamiini, E-vitamiini, niasiini, biotiini, A-vitamiini, kasviöljyt (palmu- ja palmuydinöljy), porkkana- ja mustaviinimarjatiiviste, B6-vitamiini, D-vitamiini, aromi (kirsikka), B2-vitamiini, B1-vitamiini, B12-vitamiini, pintakäsittelyaine (mehiläisvaha, karnaubavaha).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSäilytys:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSäilytä alle 25 °C:ssa. Säilytä pienten lasten ulottumattomissa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBayer Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"60 kpl","offer_id":47577705939281,"sku":"2252930","price":11.4,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Berocca_cherry_SE_FI_with_gummies.png?v=1700225115"},{"product_id":"berocca-immunity-gummies-60-kpl","title":"Berocca Immunity gummies 60 kpl","description":"\u003cp\u003eBerocca® Immunity gummies on appelsiininmakuinen, pureskeltava pehmovitamiini, joka vahvistaa ja ylläpitää vastustuskykyä**\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBerocca® Immunity Gummies on ravintolisä vastustuskyvyn vahvistamiseen ja ylläpitämiseen. Sen tarkoin räätälöity koostumus sisältää C- ja D-vitamiinia ja sinkkiä sekä muita vastustuskykyä vahvistavia vitamiineja**. Berocca® Immunityn gummies sisältämät vitamiinit ja kivennäisaine auttavat ylläpitämään ja vahvistamaan vastustuskykyä**, toimivat antioksidantteina*** ja ne tukevat myös muita hyvinvoinnille tärkeitä toimintoja ****\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSoveltuu aikuisille ja yli 7-vuotiaille lapsille. Suositeltu annos on 2 Berocca® Immunity Gummies -pehmovitamiinia päivässä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e**A-, B6-, B12-, C- ja D-vitamiinit sekä sinkki edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e***E-ja C-vitamiinit sekä sinkki edistävät solujen suojaamista hapettumisstressiltä.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e****Sinkki edistää normaalia hiilihydraattiaineenvaihduntaa, normaalia rasvahappoaineenvaihduntaa, normaalia proteiinisynteesiä, normaalia kognitiivista toimintaa sekä edistää veren testosteronitasojen pysymistä normaalina. B6-, B12- ja C-vitamiinit edistävät normaaleja psykologisia toimintoja ja auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta.\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus: \u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAikuisille ja yli 7-vuotiaille lapsille: 2 kappaletta \/ päivä. Suositeltua vuorokausiannosta ei pidä ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisiä ei pidä käyttää monipuolisen ruokavalion ja terveellisten elämäntapojen korvikkeena.\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintosisältö vuorokausiannoksessa (2 kpl): %RI*\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ctable style=\"width: 68.2681%;\"\u003e\n\u003ctbody\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eC-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e160 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e200 % \u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eA-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e200 µg RE\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e25 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eD-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e25 µg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e500 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eE-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e8,0 mg \u003cspan data-mce-fragment=\"1\"\u003eα-TE \u003c\/span\u003e\n\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e67 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eB6-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e1,4 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e100 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eB12-vitamiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e5,0 µg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e200 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eBiotiini\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e100 µg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e200 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003ctr\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003eSinkki\u003cbr\u003e\n\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 22%;\"\u003e5,0 mg\u003c\/td\u003e\n\u003ctd style=\"width: 16.2941%;\"\u003e50 %\u003c\/td\u003e\n\u003c\/tr\u003e\n\u003c\/tbody\u003e\n\u003c\/table\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e*RI = Päivittäisen saannin vertailuarvo\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eGlukoosisiirappi, sokeri, liivate, C-vitamiini, E-vitamiini, sinkki, biotiini, A-vitamiini, kasviöljyt (palmu- ja palmuydinöljy), porkkana- ja paprikatiiviste, B6-vitamiini, D-vitamiini, aromi (appelsiini), B12-vitamiini, pintakäsittelyaine (mehiläisvaha, karnaubavaha).\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSäilytys:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSäilytä alle 25 °C:ssa. Säilytä pienten lasten ulottumattomissa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBayer Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"60 kpl","offer_id":47577999212881,"sku":"2253086","price":12.3,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Berocca_orange_SE_FI_with_gummies.png?v=1700227072"},{"product_id":"beko-strong-b12-vahva-1-5-mg-120-tabl","title":"Beko Strong B12 VAHVA 1,5 mg +D3 mustikka-karpalo  120 purutabl","description":"\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e Mustikan ja karpalon makuinen vahva B12-purutabletti aikuisille päivittäiseen käyttöön. Beko Strong B12 1,5 mg D3 VAHVA mustikka-karpalo purutabl 120 kpl sisältää monipuolisesti B-vitamiineja sekä D-vitamiinia, foolihappoa ja biotiinia vastustuskyvyn, jaksamisen sekä hermoston ja muistin tueksi. Herkullisen purutabletin B1,- B3,- B6 ja B12-vitamiinit, foolihappo ja biotiini edistävät normaaleja psykologisia toimintoja sekä hermoston normaalia toimintaa. D- ja B12-vitamiinit sekä foolihappo edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja B3-, B6- ja B12-vitamiinit ja foolihappo auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. Valmiste sisältää vahvan annoksen B12-vitamiinia, joten se sopii hyvin käytettäväksi myös silloin, kun B12-vitamiinin tarve on korostunut. Purutabletti maistuu marjaisesti mustikalle ja karpalolle. Valmistettu Suomessa. Laktoositon, gluteeniton, hiivaton ja sokeriton. Ravintolisä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eKäyttöaiheet: \u003c\/strong\u003eB12-, D3-,\u003cstrong\u003e \u003c\/strong\u003eB1-, B3-, ja B6-vitamiinien, foolihapon sekä biotiinin (B7) päivittäisen saannin varmistaminen. \u003cstrong\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus: \u003c\/strong\u003e1 tabl.\/vrk, vain aikuisille. Suositeltua vuorokausiannosta ei tule ylittää. \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSuositeltava vuorokausiannos, 1 tabletti sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiini               1,5 mg (60 000 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eD-vitamiini                   20 µg (400 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB6-vitamiini                 10 mg (714 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eFoolihappo                   400 µg (200 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTiamiini (B1)                1,5 mg (136 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNiasiini (B3) (NE)         16 mg (100 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBiotiini                         50 µg (100 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e*vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSäilytys:\u003c\/strong\u003e\u003cspan\u003e Huoneenlämmössä, lasten ulottumattomissa, suojattuna kosteudelta. \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp class=\"ng-binding\"\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cdiv class=\"ng-binding\" ng-bind-html=\"field.value | trusted\"\u003e\n\u003cp\u003eMakeutusaineet (ksylitoli, sorbitoli, sukraloosi), B12-vitamiini, niasiini, B6-vitamiini, aromit (karpalo, mustikka, vanilja), paakkuuntumisenestoaineet (rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi), D-vitamiini, tiamiini, foolihappo, biotiini.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTarkasta aina ainesosalista pakkauksesta, sillä se saattaa olla muuttunut. \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003e  \u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e\n\u003c\/div\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"120 purutabl","offer_id":47611280261457,"sku":"9524839","price":23.7,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/bekostrongvanhapuru.jpg?v=1700740542"},{"product_id":"beko-strong-b12-vahva-1-5-mg-120-tabl-1","title":"Beko Strong B12 VAHVA 1,5 mg + D3 120 tabl","description":"\u003cp\u003e\u003cspan\u003eNieltävä vahva B12-valmiste aikuisille päivittäiseen käyttöön. Beko Strong B12 VAHVA 1,5 mg D3 120 kpl sisältää vahvan pitoisuuden B-vitamiineja ja D-vitamiinia sekä lisäksi foolihappoa ja biotiinia vastustuskyvyn, jaksamisen sekä hermoston ja muistin tueksi. Helposti nieltävän tabletin D- ja B12-vitamiinit sekä foolihappo edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. B1,- B3,- B6 ja B12-vitamiinit, foolihappo sekä biotiini puolestaan edistävät normaaleja psykologisia toimintoja sekä hermoston normaalia toimintaa ja B3-, B6- ja B12-vitamiinit ja foolihappo auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. Valmiste sopii hyvin käytettäväksi myös silloin, kun B12-vitamiinin tarve on korostunut, sillä se sisältää vahvan annoksen B12-vitamiinia. Pienikokoisen tabletin nielaiseminen käy vaivattomasti. Valmistettu Suomessa. Laktoositon, gluteeniton, hiivaton ja sokeriton. Ravintolisä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eKäyttöaiheet: \u003c\/strong\u003eB1-, B3-, B6-, B12- ja D-vitamiinien, foolihapon sekä biotiinin päivittäisen saannin varmistaminen. \u003cstrong\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus: \u003c\/strong\u003e1 tabl.\/vrk vain aikuisille. Suositeltua vuorokausiannosta ei tule ylittää. \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSuositeltava vuorokausiannos, 1 tabletti sisältää:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12-vitamiini               1,5 mg (60 000 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB6-vitamiini                 10 mg (714 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eFoolihappo                   400 µg (200 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eD-vitamiini                   20 µg (400 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTiamiini (B1)                1,5 mg (136 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eNiasiini (B3) (NE)         16 mg (100 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eBiotiini                         50 µg (100 %*)\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e*vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003ePakkauskoko:\u003c\/strong\u003e 120 tablettia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSäilytys:\u003c\/strong\u003e Huoneenlämmössä, lasten ulottumattomissa, suojattuna kosteudelta. \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTäyteaineet (mikrokiteinen selluloosa, silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa), B12-vitamiini, niasiini, B6-vitamiini, D-vitamiini, tiamiini, paakkuuntumisenestoaineet (rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi), foolihappo, biotiini.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAinesosalista saattaa olla muuttunut, tarkista aina pakkauksen ainesosalista.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cb\u003eHuomioitavaa:\u003c\/b\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota. Ohjeenmukaista annostusta ei saa ylittää.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOrion Pharma\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e","brand":"Medifon","offers":[{"title":"120 tabl","offer_id":47611389247825,"sku":"9524828","price":23.7,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/bekostrongvahvanieltava.jpg?v=1700741749"},{"product_id":"optimal-vege-proteiini-suklaa-600-g","title":"Puhdistamo Athletics Optimal Vegeproteiini, Suklaa 600g","description":"\u003cp\u003ePuhdistamon Optimal Vege Proteiini Suklaa on korkealuokkainen kasviperäinen proteiini, joka on valmistettu sekoittamalla riisiproteiini ja herneproteiini yhteen. Optimal Vege on luonnollinen proteiinijauhe, joka on valmistettu ilman mitään kompromisseja.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRiisiproteiini on jo itsessään erinomainen, hyvin imeytyvä kasvikunnan proteiini ja sillä on lähes täydellinen aminohappoprofiili. Yksi aminohappo riisiproteiinissa jää kuitenkin vähäiseksi, ja se on lysiini. Lysiiniä taas löytyy erityisesti palkokasveista kuten herneestä. Yhdistämällä nämä kaksi hyvää proteiininlähdettä aminohappokoostumuksesta saadaan täydellinen.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eOptimal Vege Proteiini on erinomainen ravintolisä urheilijoille ja kuntoilijoille, sillä se sisältää runsaasti välttämättömiä (EAA) ja haaraketjuisia (BCAA) aminohappoja. Kasvipohjaisena proteiinina tuote sopii loistavasti kasvisruokavalion tueksi.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eEi sisällä sokeria, aspartaamia, sukraloosia tai asesulfaami K:ta – ei myöskään keinotekoisia aromeja, säilöntäaineita tai väriaineita. Vegaaninen tuote.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eYksi annos 25 g (0,5 dl) sisältää noin 19 g proteiinia. Sekoita veteen (3–4 dl), haluamaasi kasvijuomaan tai smoothieen ja nauti!\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eRiisiproteiini, herneproteiini, paahdettu kaakaojauhe, luontaiset aromit, sakeuttamisaine (ksantaanikumi), Guérande-merisuola, makeutusaine (steviasta saatavat stevioliglykosidit)\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eRavintosisältö:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e                  100 g    25 g\u003cbr\u003eEnergiaa 379 kcal \/ 1556 kJ    95 kcal \/ 389 kJ\u003cbr\u003eRasvaa    5,3 g    1,3 g\u003cbr\u003e - josta tyydyttynyttä     1,8 g  0,5 g\u003cbr\u003eHiilihydraatteja     4,8 g   1,2 g\u003cbr\u003e - josta sokereita     0,7 g     0,2 g\u003cbr\u003eRavintokuitu    6,6 g      1,6 g\u003cbr\u003eProteiinia   75 g    19 g\u003cbr\u003eSuolaa    1,1 g    0,3 g\u003cbr\u003e \u003cbr\u003eAminohappojakauma per 100 g:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eAlaniini     3,7 g\u003cbr\u003eLeusiini *    6,2 g\u003cbr\u003eArginiini    6,2 g    Lysiini *    3,9 g\u003cbr\u003eAspartaatti    7,6 g\u003cbr\u003eMetioniini *    1,4 g\u003cbr\u003eFenyylialaniini *    4,1 g\u003cbr\u003eProliini    3,4 g\u003cbr\u003eGlutamiinihappo    12,8 g\u003cbr\u003eSeriini    3,7 g\u003cbr\u003eGlysiini    3,1 g\u003cbr\u003eTreoniini *    2,6 g\u003cbr\u003eHistidiini *    1,7 g    Tryptofaani *    0,8 g\u003cbr\u003eIsoleusiini *    3,4 g\u003cbr\u003eTyrosiini    3,3 g\u003cbr\u003eKysteiini    1,4 g\u003cbr\u003eValiini *    4,0 g\u003cbr\u003e* Välttämätön aminohappo\u003c\/p\u003e","brand":"Apteekkiplus.fi","offers":[{"title":"600 g","offer_id":47944062042449,"sku":"000142","price":19.95,"currency_code":"EUR","in_stock":false}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Optimal_VEGE_proteiini_Suklaa.png?v=1759750692"},{"product_id":"apteq-b12-memox-1-mg-tabl-kopio","title":"Apteq B12 Memox 1 mg tabl 60 tbl","description":"\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eApteq B12 Memox 1 mg + Folaatti \u0026amp; Flavonoidit-Koliini\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eTukemaan muistia, tasapainottamaan B12 -vitamiinin saantia ja täydentämään yksipuolista ruokavaliota. Pieni nieltävä tabletti. Koliinia ja flavonoideja sisältävä todellinen muistipilleri. Koliini ja flavonoidit ovat kliinisesti tutkittuja suojaravintoaineita. Flavonoidit on uutettu appelsiinista ja suomalaisista mustikoista. Sisältää bioaktiivista, puhdasta ja tehokasta B12 -metyylikobalamiinia ja B9 -metyylifolaattia.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cspan\u003eAikuisille 1 tabletti vuorokaudessa.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eKoostumus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eSuositeltu vuorokausiannos 1 tabletti sisältää: \u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB12 vitamiinia 1000 µg (40000%*), B9 -vitamiinia 300 µg (150 µg foolihappoa ja 150 µg L-metyylifolaattia) (150%*), flavonoidit \u0026gt;80 mg ja koliini 50 mg. \u003cem\u003e*vuorokautisen saannin vertailuarvoista\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eAinesosaluettelo:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003etäyteaine (mikrokiteinen selluloosa\/mikrokristallinsk cellulosa), fl­avonoidiuutevalmiste appelsiinista, L-koliinibitartraatti, fl­avonoidiuutevalmiste mustikasta, paakkuuntumisenestoaineet (rasvahappojen magnesiumsuolat, piidioksidi), metyylikobalamiini, 5MTHF-glukosamiini, pteroyylimonoglutamiinihappo. \u003cstrong\u003eSyaaniyhdisteetön, laktoositon, hiivaton, gluteeniton, soijaton, sokeriton, liivatteeton. Ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eHuomioitavaa:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cspan\u003eSuositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Säilytetään huoneenlämmössä pienten lasten ulottumattomissa.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eRaskaus ja Imetys:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003eApteq B12 Memox -vitamiinilla ei tunneta haittavaikutuksia raskauteen tai imetykseen.\u003c\/p\u003e\n\u003ch5\u003e\u003cb\u003eSäilytys:\u003c\/b\u003e\u003c\/h5\u003e\n\u003cp\u003e Säilytetään huoneenlämmössä pienten lasten ulottumattomissa.\u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja\/markkinoija:\u003c\/strong\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp style=\"margin-left: 0cm; margin-right: 0cm;\"\u003e\u003cspan\u003eFennogate Finland Oy\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"60 tabl","offer_id":52530565874048,"sku":"9516182","price":23.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Pakkauskuva23031.jpg?v=1692191388"},{"product_id":"bethover-b12-muisti-plus-eri-kokoja","title":"Bethover B12 Muisti Plus, eri kokoja","description":"\u003cp\u003eBethover B12 Muisti Plus sisältää aivoillesi tärkeitä vitamiineja ja ravintoaineita yhdessä kapselissa. Bethover B12 Muisti Plus suojaa ja tukee muistia.*\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eSe sisältää B12-vitamiinia, foolihappoa ja B6-vitamiinia  – tärkeitä ravintoaineita, jotka edistävät aivojen normaalia toimintaa ja tukevat kognitiivista suorituskykyä. Lisäksi Bethover B12 Muisti Plus sisältää koliinia, joka on elimistölle välttämätön ja kliinisesti tutkittu ravintoaine. Koliini on vitamiinin kaltainen yhdiste, jota löytyy kaikkialta solukalvoista. Se toimii rakennusaineena välittäjäaineelle, jota tarvitaan solujen väliseen yhteydenpitoon.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e*B12-vitamiini ja folaatti edistävät normaaleja psykologisia toimintoja.\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eGluteeniton, laktoositon, maidoton ja liivatteeton. Sopii vegaaneille.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAnnostus:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eAikuisille 1 kapseli päivässä.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eAinesosat:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cspan\u003eKoliinibitartraatti, mikrokiteinen selluloosa, kapselikuori (hydroksipropyylimetyyliselluloosa, gellaanikumi), paakkuuntumisenestoaineet  (piidioksidi, rasvahappojen magnesiumsuolat), B6-vitamiini, B12-vitamiini (syanokobalamiini), foolihappo.\u003c\/span\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e \u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eRavintosisältö:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVuorokausiannos 1 kapseli sisältää:\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eB6-vitamiini 1,50 mg   107 %*, Foolihappo   400 µg    200 %* , B12-vitamiini   1000 µg   40 000 %* , koliini 100 mg\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cem\u003e* vuorokautisen saannin vertailuarvosta\u003c\/em\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cbr\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003e\u003cstrong\u003eValmistaja \/ Markkinoija:\u003c\/strong\u003e\u003c\/p\u003e\n\u003cp\u003eVerman Oy\u003c\/p\u003e","brand":"Tamro","offers":[{"title":"100 kaps","offer_id":55992109072768,"sku":"2199305","price":28.5,"currency_code":"EUR","in_stock":true},{"title":"30 kaps","offer_id":55992145248640,"sku":"2199297","price":12.75,"currency_code":"EUR","in_stock":true}],"thumbnail_url":"\/\/cdn.shopify.com\/s\/files\/1\/0060\/2734\/6035\/files\/Bethover_B12_MuistiPlus_30kaps_V3_web.png?v=1747773149"}],"url":"https:\/\/www.apteekkiplus.fi\/collections\/b-vitamiinit.oembed?page=5","provider":"Apteekkiplus.fi","version":"1.0","type":"link"}